Tuorein sisältö

Norjalaislähde: PlayStation 5 ei tule tänä vuonna kauppojen hyllyille, vain rajoitetusti verkkokauppoihin

28.10.2020 klo 12.04 | Luettu: 5171 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Muun muassa ResetEran keskustelualueella on bongattu norjalaisen Gamer.no-sivuston artikkeli, jonka mukaan PlayStation 5 -konsoleita ei myytäisi lainkaan kauppojen hyllyillä tämän vuoden puolella.

Google-käännöksen mukaan "kukaan ei saa myydä PlayStation 5:ä kaupoissa vuonna 2020" ja sivuston näkemän sisäisen sähköpostin mukaan konsolimyynti määrätään tekemään toistaiseksi yksinomaisesti verkossa, tai siitä voi tulla jatkossa yhteistyöseuraamuksia Sonyn kanssa. Sony ei ole vielä kommentoinut asiaa.

Päätöstä perustellaan koronatilanteella, mutta Twitterin kommentoijat epäilevät, että osasyy olisi myös saatavilla olevien konsolien mahdollinen vähäinen lukumäärä.

Gamer.no haastatteli norjalaisia elektroniikkakauppojen edustajia ja muun muassa Coop Norwayn sekä Elkjopin (Gigantti) edustajat vahvistavat Sonyltä tulleen viestin.

"Tulimme siihen päätökseen, ettemme myy PS5:ä kaupoissamme julkaisupäivänä ja koska Sony Nordisk Filmin kautta niin pyysi, laitamme konsoleita myyntiin vain rajoitetun määrän verkkokauppaamme", kerrottiin Elkjopilta.

Gamer.no:n tietojen mukaan myyntikielto olisi voimassa ainakin vuoden loppuun asti.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Valorantin uusin päi... Call of Duty -salais... >

Keskustelut (1 viestiä)

miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

30.10.2020 klo 11.37

Nyt myös Prisma on ilmoittanut, että konsolia voi tilata vain verkosta prisma.fi-osoitteesta.

"PlayStation 5 ostettavissa 19.11. klo 9 alkaen vain Prisma.fistä"
Lisätietoja: https://www.prisma.fi/fi/prisma/prisma-gaming-playstation-


lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova