Tuorein sisältö

Borderland 3:n seuraavan sukupolven versio ilmestyy heti Xbox Series X:n ja PlayStation 5:n julkaisupäivänä

14.10.2020 klo 23.00 | Luettu: 1855 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelijulkaisija 2K julkisti tänään, että Borderlands 3 saa seuraavan sukupolven konsoleille päivitetyn versionsa heti Xbox Series X|S ja PlayStation 5 -konsoliensa julkaisupäivinä. Pelinkehittäjä Gearbox Software lupaa uuden päivitetyn version pyörivän 4K-resoluutiolla 60 ruutua sekunnissa ja lisäksi seuraavan peli tulee tukemaan myös kolmen- sekä neljän pelaajan jaetun ruudun yhteistyöpeliä.

Borderlands 3 -pelin Xbox One- ja PlayStation 4 -konsoleilla pelit jo aiemmin ostaneet saavat päivittää pelinsä ilmaiseksi Xbox Series X|S ja PlayStation 5 -versioihin. Digitaalisena hankitun pelin päivitys onnistuu ihan lataamalla peli uudella konsolilla uudestaan mutta levyllä pelin hankkineiden pitää muistaa hankkia myös tulevasta konsolista levyasemallinen versio. Pelin lisäosien sekä tallennusten siirto onnistuu myös saman valmistajan konsolien välillä.



Samalla Gearbox myös ilmoitti, että peli saa myös päivityksenä marraskuun 10. ja marraskuun 12. päivä kahden pelaajan jaetun ruudun moninpelin Xbox One- ja PlayStation 4 -alustoille.

Lisätietoa Borderlands 3 -pelin seuraavan sukupolven versiosta tullaan kuulemaan lisää lokakuun 29. päivä kello 19 esitettävässä The Borderlands Shown erikoislähetyksessä pelin virallisella Twitch-kanavalla.

V2.fi | Mikko Seppänen
< PlayStation 4:n uusi... Assassin's Creed Val... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova