Tuorein sisältö

Rayman sekä Beyond Good & Evil -pelit luonut Michel Ancel jättää pelialan ja siirtyy luonnonsuojelun pariin

18.09.2020 klo 22.00 | Luettu: 2369 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Rayman- sekä Beyond Good & Evil -pelisarjojen luojana tunnettu pelisuunnittelija Michel Ancel on ilmoittanut jättävänsä pelialan yli 30 vuoden jälkeen keskittyääkseen täysin toiseen intohimoonsa, joka on luonnonsuojelu. Ancelin kertoo seuraavan projektinsa olevan kasvatukselle, luonnom rakastajille ja villieläimille omistettu avoin luonnonsuojelualue.

Huolimatta miehen lopetuspäätöksestä Ancel kuitenkin vakuuttaa pitkään kehitteillä olleiden Wild ja Beyond Good & Evil 2 -pelien kehityksien jatkuvan ongelmitta ja vihjaa, että näistä tullaan näkemään lisää pian. Ancelin perustaman pelinkehittäjän Wild Sheep Studiosin neoliittiselle aikakaudelle sijoittuva avoimen maailman Wild-peli on ollut kehitteillä jo vuodesta 2014 saakka, joten on mielenkiintoista, jos pelistä tullaan pitkästä aikaa kuulemaan jopa jotain.



Myös pitkään odotetun Beyond Good & Evil -pelin jatko-osan tuottaja Guillaume Brunier
julkaisi oman päivityksensä pelin tilanteeseen liittyen, jossa kertoo Ancelin auttaneen kehityksessä pitämään pelin vision yhtenäisenä BG&E-maailman kanssa mutta että Ancel ei kuitenkaan ole enää hetkeen ollut suoraan aktiivisesti mukana pelin kehittämisessä.

Brunierin mukaan koko kehitystiimi haluaa varmista Ancelin vision toteutumisen Beyond Good & Evil 2 -pelissä ja työskentelee aktiivisesti pelin seuraavien virstanpylväiden parissa. Pelinkehittäjien tavoitteena on näyttää pelistä lisää, mukaan lukien oikeaa pelikuvaa, joskus ensi vuoden aikana.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Sony-pomo: 99 prosen... Tässä kunnon fiksi C... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova