Tuorein sisältö

Dragon Age -tekijällä oli työn alla kunnianhimoinen pyöreän pöydän ritarit -peli, mutta yksi pomo esti etenemisen

29.07.2020 klo 16.16 | Luettu: 2842 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kotaku kertoo, että joulukuussa 2018 Dragon Age -peleissä luovana johtajana toiminut Mike Laidlaw saapui Ubisoftin Quebecin studiolla uuden projektin pariin, mutta tämän vuoden alussa miekkonen lähti ilman selitystä.

Selitys on löytynyt. Työn alla oli peli nimeltä Avalon, jonka Ubisoft perui. Kyseessä oli ison budjetin seikkailupeli kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden maisemissa. Kuulostaa hyvältä, mutta isompi pomo Serge Hascoet ei ollut innoissaan ajatuksesta ja asetti sille äärimmäiset laatuvaatimukset. Hänen kerrotaan vaatineen, että Avalonin on oltava "parempi kuin Tolkien", eli Taru Sormusten Herrasta. Hascoet sai potkut tässä kuussa seksuaalisista väärinkäytöksistä syytettynä.

Laidlaw tiimeineen piti vaatimuksia liian kovana, joten he ehdottivat myös scifi-seikkailua, johon sekoittuisi kreikkalaista mytologiaa. Sekin torpattiin ja projekti lopetettiin viime syksynä. Ubisoftin työntekijöiden kerrotaan ihmetelleen lupaavan Avalon-projektin perumista vain siksi, että yksi pomo ei pitänyt sen teemasta.

Olisiko moinen maistunut V2.fi:n lukijoille?

V2.fi | Manu Pärssinen
< Tällainen on PlaySta... Tony Hawk's Pro Skat... >

Keskustelut (2 viestiä)

Herpy

29.07.2020 klo 17.18

Aika keskinkertaista settiä nämä Dragon Aget ovat olleet, Originsia lukuunottamatta. DA2:ssa on myös puolensa mut sitä on varsin vaikea pelata vakavamielisesti: https://www.youtube.com/watch?v=MPKtC5kOmEw
lainaa
fgosfbjfjd

29.07.2020 klo 17.58

da2ssa ei ollut niin mitaan hyvaa. pahin floppi ja lisaksi likimain nollan peli. usein pettymyksista on voinut toipua mutta da2n laiskuus kierrattamisessa ja aivokuolleessa rampyttamisessa oli huonompaa kuin monessa steam directin kellaripaskeessa. se etta julkaisija paastaa tollasen kokkareen lapi oli merkki lopettaa pelien ostaminen. me3n ostin ihan vaan tarinan nakemisen pakosta mut andromedalta valtyin ja sehan oli ihan saman luokan tai viela pahempi rikkinaisen pelin myynti kuin da2
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova