Tuorein sisältö

Ferrari kaahaa mukaan e-urheiluun

28.07.2020 klo 23.00 | Luettu: 1550 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Urheiluautovalmistaja Ferrari on ilmoittanut pistävänsä pystyyn oman e-urheiluturnauksensa nimeltään The Ferrarri Hublot Esports Series. Vähemmän yllättäen uusi esports-turnaus on keskittynyt autosimulaattoreihin ja tullaan pelaamaan Assetto Corsa -pelisarjan peleillä.

Turnaus järjestetään sekä ammattilais- että harrastajasarjoissa. Pro-sarjaa varten Ferrari kutsuu erikseen 24 esports-ajajaa kisaamaan keskenään mutta AM-sarjaan voi osallistua kuka tahansa yli 18-vuotias EU-maissa asuva. Ferrarin suunnitelmissa on laajentaa Euroopan ulkopuolelle myöhemmin.

AM-sarjassa ajetaan syyskuussa neljä karsintaa, joista jokaisesta kuusi pelaajaa pääsee kilpailemaan varsinaisessa harrastajasarjassa lokakuun puolella. Varsinainen finaali järjestetään marraskuussa ja koko turnauksen voittaja pääsee Italiaan harjoittelemaan sekä saa varasijan Ferrarin virallisessa esports-joukkueessa.

Harrastelijoiden ei tarvitse kuitenkaan pärjätä täysin omillaan, sillä Ferrari lupaa kilpailijoiden saavan neuvoja oikealta Formula 1 -luokan kuljettajalta Charles LeClerciltä, joka itse tunnustautuu esports-faniksi.

Ferrarin esports-turnauksen ilmoittautuminen alkaa elokuun 7. päivä, joten jos uskot olevasi kovempi kuski kuin kukaan muu Euroopassa, niin kannattaa käydä ilmoittautumassa turnauksen virallisilla sivuilla.

Lähde: GamesIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Suikoden-pelisarjan ... Tällainen on PlaySta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova