Suikoden-pelisarjan henkisen jatko-osan Kickstarter rahoittui kahdessa tunnissa ja on jo saamassa myös konsoliversiot
Uutisoimme aiemmin lauantaina kuinka erinomaisen Suikoden-roolipelisarjan alkuperäinen luoja Yoshitaka Murayama on perustanut uuden pelinkehittäjän ja aikoi julkaista Kickstarter-kampanjan rahoittaakseen pelisarjalle henkisen jatko-osan nimeltään Eiyuden Chronicle: Hundred Heroes.
Pelin Kickstarter-kampanjan alkoikin eilen ja sen suhteessa vaatimaton 500 000 dollarin tavoite täyttyikin jo kahdessa tunnissa eli peliprojekti tulee etenemään. Tällä hetkellä kampanja on jo lähestymässä 2 miljoonan dollarin summaa ja on täyttänyt yhden tärkeimmistä lisätavoitteistaan eli varmistanut julkaisun PC:n lisäksi myös konsoleille.
Pelin joukkorahoituskampanjaan voi tutustua sen Kickstarter-sivulla ja pelistä näkyy hieman pelikuvaa alta löytyvältä trailerilta, jossa vilahtaa myös pahiksena toinen japanilaisen peliteollisuuden legendaarinen hahmo.
Lähde: The Verge
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti