Tuorein sisältö

Modaaja löysi piilotetun PS1-emulaattorin MediEvilin uusioversiosta

20.07.2020 klo 23.00 | Luettu: 3169 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Aiemmin varsinkin P.T. -demon läpikotaisin tutkimisesta tunnetuksi tullut modaaja Lance McDonald on tällä kertaa käyttänyt teknistä osaamistaan päästäkseen käsiksi MedEvil-pelin viime vuonna julkaistun PlayStation 4 -uusioversion sisältämään PS1-emulaattoriin.



Kyseinen emulaattori on PS4-versiossa mukana siksi, että pelissä on mahdollista avata pelattavaksi täysin alkuperäinen vuonna 1998 ensimmäiselle PlayStation-konsolille julkaistu MediEvil-peli. Ikävä kyllä, McDonaldin testauksen perusteella vaikuttaa siltä, että kyseinen emulaattori on varta vasten optimoitu pyörittämään MediEvil-peliä eikä esimerkiksi suostu käynnistämään Syphon Filter tai Wild Arms -pelejä.

Modaaja sai kyllä alkuperäisen Silent Hill -pelin käynnistymään mutta siinäkin on havaittavissa ikäviä graafisia virheitä, joten ne harrastelijat jotka toivoivat tästä kiertotietä PS1-emuloinnin mahdollistamiseksi PlayStation 4 -konsolille joutuvat pettymään karvaasti.

Toisin kuin Sonyn edellinen konsoli, niin PlayStation 4 ei tunnetusti ole taaksepäin yhteensopiva PS1-pelien kanssa siitä yksinkertaisesta syystä että laitteen blu-ray-asema ei lue lainkaan cd-levyjä. Toisin kuin Microsoft, niin Sony ei ole erityisesti tulevan PlayStation 5 -konsolin kanssa hehkuttanut sen taaksepäin yhteensopivuus -ominaisuuksia, joten jää nähtäväksi tuleeko PS5 tukemaan myös Sonyn vanhempia laitteita vai jääkö pelituki vain PlayStation 4 -konsolin peleihin.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Sikailevan hanhen se... PlayerUnknown's Batt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova