Tuorein sisältö

Ubisoftilla kuohuu - useat johtotason henkilöt saavat lähtöpassit ahdistelukulttuurin mahdollistamisen vuoksi

12.07.2020 klo 14.00 | Luettu: 3139 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft ilmoitti eilen, että kolme pelijulkaisijan johtoon kuuluvaa henkilöä saavat lähtöpassit liittyen yhtiötä järisyttäneisiin ahdistelusyytöksiin. Pelijulkaisijan tiedotteen mukaan Ubisoftin luova johtaja Serge Hascoët, Ubisoftin Kanadan studioiden hallinnoiva johtaja Yannis Mallat ja kansainvälisen henkilöstöhallinnon johtaja Cécile Cornet astuvat kaikki välittömästi syrjään tehtävistään.

Ubisoftin ratkaisu seuraa perjantaina ranskalaisessa Libération-sanomalehdessä julkaistua artikkelia, jonka mukaan yhtiön johto on tiennyt ahdistelusyytöksistä mutta ei ole tehnyt niille mitään.

Aiemmin uutisoimme kuinka Ubisoftin vaikutusvaltaiseen toimitukselliseen ryhmään kuuluvia Maxime Bélandia ja Tommy Françoisia kohtaan oli esitetty useita ahdistelusyytöksiä. Libération-lehden mukaan aiemmin tällä viikolla eronnut François oli ollut nyt eronneen Serge Hascoëtin luottohenkilö, jonka vuoksi syytökset eivät olleet edenneet mihinkään.

Libération-lehden jutun mukaan Hascoët yleisestikin oli vastuullinen Ubisoftin yrityskulttuurista, joka mahdollisti työntekijöiden ahdistelun ja siitä vastuunpaon. Myös pelijulkaisijan henkilöstöhallinnon toimintatavat ovat joutuneet firmaa ravistelleiden syytösten yhteydessä myös lähemmän tarkastelun kohteiksi ja se on todennäköisesti syynä siihen miksi Cécile Cornet sai lähteä tehtävistään.

Ubisoftin kannalta syytökset ja firman johdon mullistukset tulevat sinänsä epäedulliseen aikaan, sillä pelijulkaisija on myöhemmin tänään järjestämässä E3-lehdistötilaisuutta korvaavan Ubisoft Forward -tapahtuman, jonka tarkoituksena olisi esitellä ja juhlistaa firman pelejä eikä suinkaan puida sen yrityskulttuuria.

Lähteet: Kotaku, GamesIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Tasoloikkaklassikko ... Devolver Direct -läh... >

Keskustelut (2 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

12.07.2020 klo 21.38 1 tykkää tästä

Tuo Libérationin juttu englanniksi käännettynä löytyy kiinnostuneille kokonaisuudessaan täältä: https://drive.google.com/file/d/11y7ZW7s93HuzRPFupHUNc6clx

Johtotason henkilöitä arvostetaan heidän myrkyllisyytensä ja miessovinisminsa takia, naisia ahdistellaan seksuaalisesti, toisia juotetaan kauheaan humalaan tai heille syötetään avaruuskakkuja. Ilmapiiri on myrkyllinen ja häiritsevä naisille. Eri studioissa reagointi paljastuksiin on ollut äärimmäistä; studioiden johtajat ja työntekijät kokevat ne "noitajahtina". Henkilöstöhallinto on lakaissut tapaukset maton alle vaikka yli 100 ilmoitusta häirinnästä on annettu.
Myös toimitusjohtaja Yves Guillemot on katsonut tilannetta sormien läpi, koska hänelle "myrkyllinen johto on OK kunhan johtajien tuottamat tulokset ylittävät myrkyllisyyden". Perseily saatetaan antaa useita kertoja anteeksi.

Ison luokan PR-ongelma, joka osuu aika kiusalliseen aikaan kun olisi tulevia pelejä esiteltävänä. Saa nähdä kuinka hyvin Ubisoftin työntekijät onnistuvat peittämään tämän kaiken innokkuudella, tekohymyillä ja pöhinällä Forward-striimissä sekä esi- ja jälkishow'ssa.

Ihan käsittämätöntä perseilyä ison luokan monikansalliselta pelifirmalta.
Muokannut: Insill 13.07.2020 klo 02.11 lainaa
fnedvgh

12.07.2020 klo 22.08

cest franchai onneks ubi ei ole 2012 jalkeen tehnyt yhtaan pelikelpoista pelia
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova