Tuorein sisältö

Jotkut Activisionin omistajat ovat sitä mieltä, että pomo tienaa liikaa

08.06.2020 klo 18.02 | Luettu: 2164 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Destructoid kertoo, että jotkut Activision-Blizzardin osakkeenomistajat vaativat toimitusjohtaja Bobby Kotickille palkanalennusta. Miehen varallisuuden arvioidaan olevan noin puoli miljardia dollaria ja esimerkiksi vuonna 2018 siitä tuli ilmeisesti noin 30 miljoonaa Activisionilta.

CtW Investment Group on nyt laatinut Yhdysvaltain rahamarkkinaviranomainen SEC:lle raportin, jossa kehotetaan muita äänestäviä osakkeenomistajia muuttamaan Kotickin palkkaa. Kesäkuun 11. päivä ollaan päättämässä uudesta sopimuksesta, jonka myötä Kotick saisi vielä lisärahaa yhtiön osakekurssien perusteella.

CtW:n mukaan Kotick saa useita päällekkäisiä bonuksia, eli käytännössä yhdestä asiasta lisärahaa useamman eri bonusmenetelmän kautta. Viime vuonna Activision-Blizzard irtisanoi yli 800 työntekijäänsä.

Activision perustelee miehen palkkaa sillä, että hänen toimitusjohtajuutensa aikana firma on menestynyt erinomaisesti ja siksi Kotick ansaitsee rahansa. Yrityksen markkina-arvo on noussut alle 10 miljoonasta dollarista yli 53 miljardiin ja viimeiset 5 vuotta osakkeiden arvo on ylittänyt S&P 500 -indeksin yli 120 prosentilla. Kotick on ollut Activisionin luotsina vuodesta 2008.

Kuva: Steven Simko Photography

V2.fi | Manu Pärssinen
< Suomen pelimuseo Tam... Huhu: Sonyn myöhemmä... >

Keskustelut (1 viestiä)

pdfshfh

09.06.2020 klo 18.27

Eisiis kattokaa ny niin syvällisesti tuon duden naamaa ja katsetta kun pystytte; ohan toi feissi jo rahan/vallanhimosen näkönen "rahat tänne tai poltan sun talon, maksa 4 kertaa niin saat skinin enkä polta sun taloa"

lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova