Tuorein sisältö

Uusien Playstation 4 -pelien pitää jatkossa toimia myös Playstation 5:lla

02.06.2020 klo 22.00 | Luettu: 4831 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sony on ohjeistanut Playstation 4 -pelien kehittäjiä uusista sertifiointivaatimuksista, joiden mukaan heinäkuun 13. päivästä alkaen hyväksyttäväksi lähetettyjen pelien pitää olla yhteensopivia myös tulevan Playstation 5 -konsolin kanssa.

Eurogamer-sivuston näkemien pelinkehittäjille tarkoitettujen dokumenttien mukaan mahdollisuus merkata pelien yhteensopivuus PS5:n kanssa on ollut olemassa jo huhtikuusta lähtien, mutta testaaminen ja yhteensopivuuden varmistaminen tulee pakolliseksi heinäkuussa.

Ohjeistuksen mukaan peli luokitellaan yhteensopivaksi PS5:n kanssa silloin kun sen tarkastettavaksi lähetetty koodi pyörii ongelmitta konsolilla ja tarjoaa myös samat peliominaisuudet kuin Playstation 4:llä. Tämän perusteella pelinkehittäjät eivät voi siis esimerkiksi jättää moninpelin- tai muiden pelitilojen tukea pois PS5-versioista.

Sony myös vahvasti suosittelee ennen heinäkuun 13. päivä hyväksyttäväksi lähetettyjen pelien päivittämistä yhteensopiviksi PS5:n kanssa. Tämä on huomioimisen arvoista siksi, että pelit yleensä lähetetään hyväksyttäviksi huomattavasti ennen virallista julkaisupäivää eli esimerkiksi heinäkuun 17. päivä julkaistava Ghost of Tsushima on käynyt prosessin läpi jo paljon aiemmin.

Koska Ghost of Tsushima ja kesäkuussa ilmestyvä Last of Us Part II ovat molemmat kuitenkin Sonyn omien pelistudioiden pelejä, niin molemmat tulevat olemaan myös eteenpäin yhteensopivia Playstation 5 -konsolin kanssa.

Sonyn ohjeistus ei kuitenkaan vielä kerro tarkemmin miten Playstation 5 -yhteensopivuus tulee toimimaan esimerkiksi Playstation 4:lle ostetuissa peleissä. Microsoft vastaavasti taas on markkinoinut omaa Smart Delivery -järjestelmäänsä, jossa Xbox Onelle digitaalisesti ostetut pelit ovat pelattavissa Xbox Series X -versioina myös tulevaisuudessa.

Sonyn toimintamalli myös eroaa Microsoftin omasta merkittävästi Playstation 5 -pelien kohdalla, joiden suhteen Sony on ilmoittanut, ettei ole kiinnostunut niiden toimivuudesta PS4-konsolilla. Microsoftin mukaan taas tulevat (ainakin parin seuraavan vuoden ajalta) Xbox Games Studiosin Xbox Series X -pelit pyörivät myös Xbox Onella, mutta heikommalla grafiikalla, mikä vastaa tavallaan tietokonepelien pelaamista eritehoisilla koneilla.

Lisätietoa Playstation 5 -konsolista ja sen taaksepäin yhteensopivuudesta joudutaan kuitenkin vielä odottamaan hetki Sonyn siirrettyä alun perin torstaiksi ilmoitettu tiedotustilaisuutta.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Total War Saga: Troy... Sega nokittaa miniko... >

Keskustelut (2 viestiä)

hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

04.06.2020 klo 11.25

Pari pikkuoikaisua toivoisin uutiseen.

"molemmat tulevat olemaan myös eteenpäin yhteensopivia Playstation 5 -konsolin kanssa."

Vaikka terminä 'eteenpäin yhteensopiva' on ihan järkeenkäypä kun hetken pyörittelee suussa, niin oikea käytetty termi on 'taaksepäin yhteensopiva.' Sony on myös vahvistanut aiemmin tänä vuonna, että "ainakin" 100 parasta PS4-peliä on taaksepäin yhteensopivia PS5:n kanssa. On tosin täysin mahdollista, että pelaavan kansan painostuksesta tämä määrä kasvaa vielä roimasti julkaisuun mennessä.

"Microsoft vastaavasti taas on markkinoinut omaa Smart Delivery -järjestelmäänsä, jossa Xbox Onelle digitaalisesti ostetut pelit ovat pelattavissa Xbox Series X -versioina myös tulevaisuudessa."

Smart Delivery ei ole koko kuvio. Kaikki Xbox Onella toimivat Xbox- ja Xbox 360-pelit toimivat (eli kaikki pelit mitkä toimivat Xbox Onella, mukaanlukien luonnollisesti Xbox Onen pelit) myös Xbox Series X:llä. Smart Deliveryllä tarkoitetaan Xbox One-peliä, joka on optimoitu juurikin Xbox Series X:n standardeille.

"Microsoftin mukaan taas tulevat Xbox Series X -pelit pyörivät myös Xbox Onella mutta huomattavasti heikommilla grafiikka-asetuksilla, joka vastaa tavallaan tietokonepelien pelaamista eritehoisilla koneilla."

Tätä ei kyllä ole missään luvattu ja tällaista ei mainita lähteenä käytetyssä Eurogamerin uutisessakaan. MS tosin on luvannut, että tuki Xbox Onelle jatkuu heidän peliensä toimesta uuden konsolin julkaisusta 2 vuotta, eli todellisuudessa MS:n omat XSX-pelit ovat Xbox One-pelejä joissa on Smart Delivery.
Muokannut: hide 04.06.2020 klo 11.27 lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.06.2020 klo 13.23

Kiitos palautteesta. Oikaisuja julkaisuissa uutisiin tehdään, jos asia on virheellinen ja esille tuomasi asiat ovat enemmänkin täsmennyksiä, joista on kyllä puhuttu muissa uutisissa, eikä niitä ole tarpeen joka kerta mainittaessa avata.

Eteenpäin yhteensopivuus on tässä aivan perusteltu termi, taaksepäin yhteensopivuus tarkoittaa, että uudella konsolilla voi pelata vanhemman konsolin pelejä. Tässä taas puhutaan peleistä itsestään, jotka tulevat toimimaan myös uudemmalla konsolilla. Pelit ovat siis siitä vinkkelistä katsoen eteenpäin yhteensopivia. Riippuu myös siitä, miten tuo sitten käytännössä toteutetaan, varmasti päivitystiedostoja on luvassa.

Microsoftin mukaan Smart Delivery tarkoittaa ainoastaan sitä, että jos ostaa pelin Xbox One -version, saa samalla hinnalla myös halutessaan XSX-version, vaikka se olisi käytännössä kokonaan uudelleen ohjelmoitu, ei "optimoitua X1-peliä".

Kolmas mainitsemasi asia vaatii uutiseen sen lisäämisen, että kyse on tosiaankin vain 1st party -peleistä. Tammikuussa Microsoftin Matt Booty totesi, että Xboxin sisäinen ekosysteemi toimii "vähän niinkuin PC:llä".
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova