Tuorein sisältö

Huhu: Call of Duty -sarjan seuraava osa on kylmään sotaan keskittyvä Black Ops Cold War

20.05.2020 klo 20.00 | Luettu: 3436 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Eurogamerin uutisen mukaan tänä vuonna ilmestyvä Call of Duty -sarjan osa kantaa nimeä Call of Duty: Black Ops Cold War. Black Ops -sarjan ensimmäinen, vuonna 2010 julkaistu, niin ikään Black Ops -nimellä kulkenut teos sijoittuu myös kylmän sodan aikoihin. Uusin osa veisi siis pelaajan sarjan juurille.

Kyseessä on ilmeisemmin melko vahva huhu, sillä Eurogamerin mukaan huhua tukee heidän oma lähteensä. Tilannetta vahvistaa myös Call of Duty: Warzonen bunkkerista löytyneet ydinpommiin viittaavat asiat sekä U-2-kone.

Jonkinlaista vahvistusta on saatu myös Okami-käyttäjän lähettämästä twiitistä, jossa komeilee mahdollisen pelin tekaistu kansikuva. Kansikuvassa on käytetty Black Ops Cold War -nimeä. Okamia pidetään kuitenkin melko luotettavana CoD-aiheisten asioiden paljastajana, joten kyseessä ei välttämättä ole täysin tuulesta temmattu asia.

Activision tai Black Ops -sarjan kehittäjänä tunnettu Treyarch ei ole vahvistanut sarjan uuden tulokkaan tulemista. Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Call of Duty -peli paljastuu ennen aikojaan. Innokkaimpien fanien kannattaa kuitenkin malttaa vielä hetki ja odotella mahdollista virallista vahvistusta.





V2.fi | Miia Lyyra
< Mafian paluu on vira... Moottoripyöräpeli Ri... >

Keskustelut (4 viestiä)

Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

21.05.2020 klo 09.22

Kaksi ala titteliä tekee nimestä liian pitkän
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

21.05.2020 klo 10.47

Huutaja kirjoitti:
Kaksi ala titteliä tekee nimestä liian pitkän


Tätä mietin itsekkin. Myös aiemmat BO-lyhenteet ovat olleet viel ihan ok. Mut tästä tulisi CoD:BOCW :D
lainaa
Eihyvääpäivää

21.05.2020 klo 20.37

” Jonkinlaista vahvistusta on saatu myös Okami-käyttäjän lähettämästä twiitistä, jossa komeilee mahdollisen pelin tekaistu kansikuva”

BO1:n kuva xD
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.05.2020 klo 20.57

Eihyvääpäivää kirjoitti:
” Jonkinlaista vahvistusta on saatu myös Okami-käyttäjän lähettämästä twiitistä, jossa komeilee mahdollisen pelin tekaistu kansikuva”

BO1:n kuva xD


Kyllä, mutta Okamin "taiteen" myötä nimelle tuli lisävahvistusta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova