Tuorein sisältö

The Last of Us Part II:n sisältövuoto oli ilmeisesti osa isompaa hakkerointia

04.05.2020 klo 14.00 | Luettu: 3951 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Toissapäivänä uutisoimme Sonyn ilmoittaneen, että The Last of Us 2:n sisällön nettiin vuotaneilla ei ole mitään yhteyksiä Sonyyn tai Naughty Dogiin. Ilmoitus oli vastine huhuille, joiden mukaan niiden lähteenä oli Naughty Dogille suuttunut työntekijä. Nyt asiasta on kaivettu lisää tietoa.

Muun muassa Kotakun lähteiden mukaan videon vuotaminen liittyy hakkerointiin, joka tapahtui alunperin jo tammikuussa. Hakkerit selvittivät Naughty Dogin pääsykoodin Amazonin pilvipalvelussa sijaitseviin kansioihin ja pääsivät käsiksi Uncharted- ja The Last of Us -materiaaleihin. Todennäköisesti The Last of Us II:n osalta hakkerit eivät saaneet haltuunsa varsinaisia pelitiedostoja, vain kehittäjien huhtikuun alussa tallentaman videon. Twitter-käyttäjä "Pixelbutts" väittää ilmoittaneensa Naughty Dogille tapahtuneesta hakkeroinnista jo helmikuussa. Huhtikuun lopussa pääsykoodit Amazonin palveluun vaihdettiin, joten enää hakkeriryhmä ei sinne pääse.



Journalisti Jason Schreier kertoo saaneensa selville, että turvallisuusongelma oli vanhemman Naughty Dog -pelin päivityksessä, jonka kautta pääsykoodi oli ongittu selville.



Huhut, joiden mukaan kyseessä olisi ollut suuttunut alihankkija, Schreier kumoaa myös sillä, että Naughty Dog laajensi palkka- ja terveysetuja COVID-pandemian vuoksi myös alihankkijoidensa osalta.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Rockstar tarjoaa GTA... Striptease Ventti - ... >

Keskustelut (3 viestiä)

apoliticalperson

04.05.2020 klo 14.23 3 tykkää tästä

Mielenkiintoista tietoa ottaen huomioon eräiden tahojen rummutuksen vuotajan henkilöllisyydestä ja syistä vuotoon!
lainaa
Bub

04.05.2020 klo 15.50 8 tykkää tästä

Ei oikeastaan kiinnosta miten tai miksi vuodettiin. Kauppaan jää, sen verran pakotettua touhua oli mukana.
lainaa
kjeh

04.05.2020 klo 16.31 2 tykkää tästä

Joel in One
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova