Tuorein sisältö

Historia toistaa itseään: Resident Evil 3 remake on myynyt hyvin mutta huonommin kuin edeltäjänsä

13.04.2020 klo 20.00 | Luettu: 2285 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Capcom ilmoitti tänään toimittaneensa Resident Evil 3 -pelin uusioversiota 2 miljoonaa kappaletta ensimmäisen viiden päivän aikana sen julkaisusta. Julkaisijan mukaan lähes puolet myydyistä peleistä ovat olleet digitaalisia.

Vaikka luku on varsin kiitettävä, se on silti merkittävästi vähemmän kuin mitä viime vuonna julkaistu Resident Evil 2 remake myi samassa ajassa, joka oli Capcomin mukaan 3 miljoonaa kappaletta ensimmäisen viiden päivän aikana ja on tähän mennessä myynyt jo 6,5 miljoonaa. Resident Evil 2 remake sai tosin myös hieman paremman vastaanoton kriitikoilta, joten silläkin voi osittain olla vaikutusta asiaan.

Asiasta uutisoinut Gamesindustry.biz -sivusto tosin myös huomasi, että pelisarjan toisen ja kolmannen osan välinen ero myynnissä vastaa lähes täysin alkuperäisten Playstation -versioiden välistä eroa. Vuonna 1998 julkaistu Resident Evil 2 myi aikanaan 4,96 miljoonaa kappaletta kun taas vuotta myöhemmin julkaistu Resident Evil 3: Nemesis myi 3,5 miljoonaa.


Lähde: Gamesindustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< V2.fi:n pääsiäisen p... Kehuttu Journey matk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova