Tuorein sisältö

Remedy sai ison julkaisijan kahdelle uudelle pelille (Päivitetty: Epic Games), Mainframe 8 miljoonaa pilvipeleihin

26.03.2020 klo 16.45 | Luettu: 3601 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


PlayStation LifeStyle raportoi, että Remedy Entertainment on solminut sopimuksen "ison julkaisijan" kanssa. Sopimus sisältää kaksi samaan pelisarjaan kuuluvaa peliä, mutta sitä ei vielä kerrottu, mihin pelisarjaan ne pelit kuuluvat - Control, Alan Wake, jotain uutta? Toinen peleistä tulee olemaan AAA-luokan jättipläjäys (jota ollaan jo tekemässä), toinen taas pienemmän mittakaavan projekti. Molempia tehdään kuitenkin seuraavan sukupolven konsoleille ja PC:lle, joten mobiilipeli ei pienempikään ole. Studion tiedote löytyy täältä - se lupaa myös lisätietoa vielä tämän päivän aikana.

Päivitys 16:40 - Remedy kertoo uudessa tiedotteessaan että diili tehtiin Epic Games Publishingin kanssa. Lisätietoja peleistä ei tulla saamaan, ennen kuin niistä on jotain konkreettista näytettävää. Epicin Tim Sweeney kertoo olevansa myös tyytyväinen Remedyn saamisesta talliin. Remedylle luvataan täysi taiteellinen vapaus sekä IP-oikeudet (ja osa tuotoista).



Gamasutra taas kertoo, että suomalais-islantilainen Mainframe-pelistudio on saanut yli 8 miljoonan dollarin lisärahoituksen projektilleen, jossa kehitetään pilviteknologiaan perustuvaa MMO-peliä, jota voi pelata PC:llä, konsoleilla ja mobiililaitteilla. Studio koostuu mm. entisistä Remedyn, CCP:n ja Next Gamesin työntekijöistä.












V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelisivustojen yhtei... Tänään alkaa Rainbow... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova