Tuorein sisältö

Call of Duty: Warzone kerännyt kymmenessä päivässä huimat 30 miljoonaa pelaajaa

22.03.2020 klo 11.00 | Luettu: 2484 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Activision ilmoitti perjantaina, että sen maaliskuun 10. päivä julkaisema ilmainen Call of Duty: Warzone battle royale -peli oli ehtinyt keräämään jo huimat 30 miljoonaa pelaajaa. Pelin julkaisu on selkeästi ollut hitti, sillä ensimmäisen 24 tunnin aikana peliä ehdittiin pelaamaan jo 6 miljoonaa kertaa ja kolmen päivän päästä luku oli 15 miljoonaa.



Mielenkiintoisesti Eurogamer-sivusto vertaa pelin lukuja pelinkehittäjä Respawn Entertainmentin Apex Legends -peliin, joka saavutti viikossa 25 miljoonaa pelaajaa. Pelistudionhan perustivat aiemmin Call of Duty -pelisarjan luoneet ja Infinity Ward -pelinkehittäjän perustaneet Jason West ja Vince Zampella, jotka lähtivät omille teilleen riitauduttuaan julkaisija Activisionin kanssa.

Kumpikaan pelisarja ei kuitenkaan pääse lähellekään Fortniten lukuja, jotka Epic Gamesin viimeisimmän tiedon mukaan vuoden 2019 maaliskuulta olivat 250 miljoonaa pelaajaa ja peli on varmastikin ylittänyt tämän vielä tämän jälkeenkin.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että battle roayle -peligenre vetää yhä pelaajia puoleensa. Ainakin jos pelisarja on entuudestaan tarpeeksi tunnettu ja peli tarjoaa jotain edes hieman uutta, mitä Call of Duty: Warzone ainakin allekirjoittaneen mielestä onnistuu tekemään.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< GDC-tapahtuma siirty... Sony poisti fanien t... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova