Tuorein sisältö

Italiassa koronaviruksen aiheuttama sulkutila on lisännyt verkkoyhteyksien käyttöä - syynä muun muassa Fortnite ja Call of Duty

15.03.2020 klo 14.00 | Luettu: 1899 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Bloombergin uutisen mukaan italialaisten verkon kulutus on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun maan johto sulki esimerkiksi koulutuslaitoksia koronaviruksen johdosta. Syynä pidetään muun muassa lasten ja nuorten pelaamisen lisääntymistä, mikä tarkoittaa, että netin kulutusta on lisännyt huomattavasti esimerkiksi Forniten ja Call of Dutyn kaltaisten moninpelien tahkoaminen ja päivittäminen.

Telecom Italian toimitusjohtaja Luigi Gubitosin mukaan verkkoliikenne on lisääntynyt yli 70 prosenttia. Gubitosi myös kertoo, että verkoissa on ilmennyt ongelmia, mutta ne on saatu selätettyä.

Myös muiden maiden teleoperaattorit ovat varautuneet ruuhkautuvaan verkkoliikenteeseen. Muun muassa Iso-Britanniassa toimivan Vodafonen tiedottajan mukaan yritys lisää verkkokapasiteettia, mikäli hallitus päättää tiukentaa koronanvastaisia toimia. Myös ruotsalaisen Telian varatoimitusjohtaja Mattias Fridstroem on kertonut joidenkin yritysten pyytäneen verkkoyhteyksien muuttamista lisääntyneen käytön vuoksi.

Kuva: Benjamin De bruijn/ Scopio

V2.fi | Miia Lyyra
< Counter-Strike: Glob... Amazonin suoratoisto... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova