Tuorein sisältö

Tänään saattaa tipahtaa isoin pelialan koronapommi - E3 on peruttu? Päivitetty: Näin kävi!

11.03.2020 klo 18.45 | Luettu: 5084 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


ARS Technica uutisoi saaneensa useammalta Entertainment Software Associationia (ESA) läheltä olevalta lähteeltä tiedon, että tämän vuoden E3-tapahtuma perutaan. Uutisen mukaan asia piti julkistaa eilen, mutta julkistus on jostain syystä viivästynyt.

Myös viime vuosina E3:n yhteydessä oman videoshownsa pitänyt Devolver Digital on ehtinyt jo twiittaamaan, että ihmisten pitäisi perua E3-hotellinsa ja lentolippunsa.

Virallista tietoa asiasta odotellaan vielä, joten tiedossa ei ole, jäävätkö tämän vuoden kemut kokonaan väliin, vai siirretäänkö ne myöhempään ajankohtaan. E3 on ollut hieman vastatuulessa jo muutenkin, mm. Geoff Keighley on ilmoittanut, ettei ole paikalla tänä vuonna ja iam8bit irtisanoutui luovan johtajuuden hommista. Todennäköisintä ehkä on, että kesäkuun alussa tullaan näkemään paljon videostriimejä...

Päivitys klo 18:45 : GamesIndustry.biz kertoo, että E3 on tältä vuodelta peruttu ja että alkukesään koitetaan koordinoida videostriimaus-tapahtuma. Xbox julkisti jo pitävänsä digitaalisen tilaisuuden.

Seuraava E3 nähdään todennäköisesti 2021.




V2.fi | Manu Pärssinen
< 2K Sports palaa teke... PS4-huippupeli Horiz... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.03.2020 klo 06.35

Kaikki tällaiset turhat tilaisuudet voitaisiin lopettaa muutenkin ja säästää maailman resurssit johonkin tärkeämpään, kuten sotimiseen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova