Tuorein sisältö

Vuosittain järjestettävä Game Developers Conference -pelitapahtuma lykkääntyy koronaviruksen takia

29.02.2020 klo 14.00 | Luettu: 2471 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Pelinkehittäjiä yhteen keräävä, vuosittain järjestettävä Game Developers Conference lykkääntyy koronaviruksen takia. Tapahtuman järjestäjät ilmoittivat, että GDC siirtyy maaliskuulta kesälle. Luonnollisesti järjestäjät pahoittelevat päätöstään tiedotteessa ja kertovat lykkäämisen olleen erittäin vaikea päätös.

Pienille indiefirmoille GDC:n peruuntuminen voi ottaa koville, sillä osa yrityksistä on ostanut tapahtumaa varten muun muassa lentolippuja ja majoituksia. Tapahtuman lykkääntymisen vuoksi pelialan yritykset voivat kokea kovia taloudellisia tappioita. Pelialaa tukeva WINGS ilmoittikin Twitterissä, että he ovat perustaneet rahaston, jonka tarkoituksena on auttaa raha-asioiden kanssa kamppailevia indie-pelien kehittäjiä.

Uutinen jatkuu twiitin jälkeen.


Koronavirus on vaikuttanut muutenkin pelialan tapahtumiin. Aiemmin muun muassa Kojima Productions ja EA ilmoittivat, etteivät osallistu nyt kokonaan peruuntuneeseen GDC-tapahtumaan. Myös esports-tapahtuma IEM Katowice 2020 ilmoitti, ettei se ota liveyleisöä sisään tapahtumaan ja kaikki ottelut pelataan tyhjille saleille. Tämänkin päätöksen takana on koronavirus. IEM Katowicen järjestäjät perustelevat päätöstään myös sillä, että heille kävijöiden hyvinvointi on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen.




V2.fi | Miia Lyyra
< Kiinnostaako mitä Fi... Insurgency: Sandstor... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova