Tuorein sisältö

Yhä useampi firma jättämässä GDC-konferenssin väliin koronaviruksen vuoksi - nyt pois jäävät EA ja Kojima Productions

25.02.2020 klo 20.05 | Luettu: 2240 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjille suunnattu Game Developers Conference -tapahtuma vaikuttaa jäävän tänä vuonna normaalia vaisummaksi, aiemmin sekä Sony että Facebook ilmoittivat peruvansa osallistumisensa konferenssiin.

Viimeisimmän tiedon mukaan myös Kojima Productions ja EA ovat kertoneet jättävänsä tapahtuman väliin koronavirusepidemian aiheuttaman vaaran vuoksi ja tämä tulee varmastikin vaikuttamaan entisestään tapahtuman sisältöön. Esimerkiksi EA:n puolelta Respawn-pelinkehittäjän johtajan Vince Zampellan piti alkuperäisen suunnitelman mukaan osallistua firman studioita käsittelevään ohjelmaan nimeltään "Lessons Learned".

Tällä hetkellä kuitenkin GDC 2020 -tapahtuma järjestetään muuten alkuperäisten suunnitelmien mukaan ensi viikolla mutta ottaen huomioon kuinka monta merkittävää julkaisijaa ja pelinkehittäjää on jäänyt pois, niin tapahtumasta tuskin tulee yhtä merkittävä kuin aikaisempina vuosina.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Suomen pelimuseo juh... Maaliskuussa Xbox Li... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova