Tuorein sisältö

Rockstar Gamesin toinen perustaja Dan Houser eroaa yllättäen

05.02.2020 klo 20.00 | Luettu: 2432 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Take-Two Interactive ilmoitti yllättäen, että Rockstar Gamesin yhdessä veljensä Sam Houserin kanssa perustanut Dan Houser on jättämässä pelifirman maalikuussa. Tarkempaa syytä lähdölle julkaisija ei ole kertonut mutta Dan Houser oli ollut jo ennen eroa "pitkittyneellä tauolla" firmasta.

Kyseessä on merkittävä muutos, sillä Dan Houser ei ole pelkästään toiminut Rockstarin luovan puolen varajohtajana vaan on ollut kirjoittajana valtaosassa pelistudion isoimpia pelejä kuten GTA V ja Red Dead Redemption 2.

Julkaisija Take-Twon antaman lausunnon mukaan Danin ero ei kuitenkaan muuta Sam Houserin asemaa pelinkehittäjällä vaan Sam jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Take-Two myös tietenkin kiittelee lausunnossaan Sam Houserin panostusta pelinkehittäjän menestyksessä.

Nähtäväksi jää jatkaako Dan Houser vielä pelialalla vai onko lähdön taustalla esimerkiksi loppuun palaminen pelialalla vallitsevan crunch-kulttuurin vuoksi, sillä ainakin vuonna 2018 antamassaan haastattelussa Houser mainitsee pelifirman tehneen jopa 100-tunnin työviikkoja Red Dead Redemption 2 -pelin kehitysvaiheessa.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Kuukausimaksullisten... Sony sulkee julkista... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova