Tuorein sisältö

Kiristä, valehtele ja viettele vastustajien pään menoksi tulevassa Crusader Kings 3 -pelissä

22.12.2019 klo 11.00 | Luettu: 2191 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Paradox Interactive julkaisee ensi vuonna kolmannen osan suosittuun Crusader Kings -strategiapelisarjaansa. Nyt ennen joululomille siirtymistä pelistudio on julkaissut uuden Crusader Kings 3 -pelin kehitystyöstä kertovan videon, joka tällä kertaa esittelee tulevan pelin useita eri osa-alueita, mukaan lukien palatsijuonittelun sekä hahmojen uuden muotokuvat.

Uusi juonittelu mekaniikka vaikuttaa erityisesti mielenkiintoiselta lisältä, sillä aina kun kuka tahansa pelin hahmoista tekee jotain normaalista poikkeavaa, luo tämä peliin uuden salaisuuden, jota vastustajat voivat käyttää hahmoa vastaan. Tämä pätee sekä omiin että vastustajien hahmoihin, jolloin omat juonittelut muiden päänmenoksi luovat samalla myös riskin sille, että omat hahmot ovat jatkossa alttiimpia muiden pelaajien juonitteluille.

Tarkemmin tulevista Crusader Kings 3 -pelin ominaisuuksista voi katsoa itse alta löytyvältä videolta. Itse peli julkaistaan ensi vuoden aikana PC-koneille sekä Steam- että Xbox Game Pass -alustoille.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Tähtien Sota -saaga ... Modaaja onnistui tut... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova