Tuorein sisältö

Uusi Bioshock julkistettiin vihdoin - mutta se on/oli ollut tekeillä jo vuosia

10.12.2019 klo 11.00 | Luettu: 2222 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


2K Games tiedottaa, että se on perustanut uuden studion nimeltä Cloud Chamber kehittämään seuraavaa Bioshock-sarjan peliä. Kehitys on kuitenkin vielä varhaisessa vaiheessa, joten peliä ei nähtäne useaan vuoteen.

"Tarinankertojien kollektiivi, joka on innokas puskemaan interaktiivisen viihteen rajoja tekemällä uniikkeja, viihdyttäviä ja ajatuksia herättäviä elämyksiä", kuvailee tiedote Cloud Chamberia, joka tulee sijaitsemaan sekä San Franciscossa että Montrealissa - ja on näin ensimmäinen 2K Gamesin toimisto Kanadassa. Sarjan luoja Ken Levine ei tule olemaan mukana, mutta moni muu aiempien Bioshock-pelien kanssa työskennellyt henkilö on palkkalistoilla.

Kotaku kertoo kuitenkin, että "Bioshock 4:ää", jonka koodinimi oli "Parkside", kehitettiin Certain Affinity -pelistudiolla vuonna 2015. Vuotta myöhemmin Parkside siirtyi 2K:n sisäiseksi projektiksi, sitten 2017 projektiin palkattiin lisää työvoimaa ja nyt se on siis virallisesti julkistettu. Ei ole tiedossa, miksi Certain Affinityn projekti peruttiin, tai miksi 2K kertoo nyt, että työ on vasta aloitettu - ehkä välissäkin oli siis vielä yksi peliversio, joka lopulta hyllytettiin?







V2.fi | Manu Pärssinen
< The Elder Scrolls On... Bayonetta ja Vanquis... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova