Tuorein sisältö

Rune 2:n kehittäjä haastettiin oikeuteen kilpailijalle loikkaamisesta ja pelinsä hylkäämisestä

05.12.2019 klo 18.50 | Luettu: 2704 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eurogamer uutisoi, että pelijulkaisija Ragnarok on haastanut Human Head Studios -pelistudion oikeuteen.

Aikoinaan Prey-pelin tehnyt pelistudio julkaisi 12.11. tänän vuonna Epic Games Storen yksinoikeutena pelin nimeltä Rune 2... ja vain kaksi päivää myöhemmin se ilmoitti sulkevansa ovensa ja liittyvänsä osaksi Bethesdaa uudella nimellä, joka on Roundhouse Studio.

Rune 2 jäi siis omilleen, vaille päivityksiä ja sen julkaisija Ragnarok kertoo oleensa täysin äimistynyt "shokeeraavasta" uutisesta, jonka se kuuli samaan aikaan kuin muukin maailma. Julkaisijan mukaan pelin tukemisesta oli sovittu ja nyt Ragnarok rakentaa tiimiä korjailemaan bugeja ja muita ongelmia. Ragnarokin kertoo myös, että Human Head Studios ei ole luovuttanut heille pelin lähdekoodeja ja muita assetteja, vaikka niistäkin oli sovittu.

Pelijulkaisija myös väittää, ettei Human Head Studios viimeistellyt peliä lupaustensa ja sopimusten mukaisesti, vaikka 3,5 miljoonaa dollaria vaihtoi omistajaa. Oikeudessa siis tavataan - ja vaatimuksessa on 100 miljoonan dollarin hintalappu.






V2.fi | Manu Pärssinen
< Mario Kart Tour kipu... Xbox Game Pass saa k... >

Keskustelut (1 viestiä)

Slemmyy

07.12.2019 klo 22.01

R.I.P. Rune
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova