Tuorein sisältö

V2.fi vieraili: UkiStrike:GO19 -peliturnaus

13.11.2019 klo 13.00 | Luettu: 4188 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä


V2.fi:n toimitus vieraili Uudessakaupungissa 8. marraskuuta järjestetyssä UkiStrike:GO2019 -turnauksessa, jossa alle 25-vuotiaat nuoret pääsivät mittelemään taitojaan Counter-Strike: Global Offensiven parissa. Tapahtumaan oli selkeästi panostettu, sillä kaupunki oli itse mukana toteuttamassa kisaa.

Kyseessä ei ollut mikä tahansa kisa, sillä tapahtumaa oli selostamassa kotimaisilta kilpakentillä tuttu Tomi “Tombha” Rinne. Rinne on tullut vuosien varrella kuuluisaksi kilpapelaamisen parissa, ja hän on aikaisemmin toiminut selostustehtävien lisäksi Team Gigantin Overwatch-joukkueen managerina. Turnauksen voittanut joukkue palkittiin 500 euron palkintopotilla, jonka olivat lahjoittaneet Uudenkaupungin yrittäjät.

FACEIT-alustalla toteutettu turnaus oli kaikilla mittareilla menestys, sillä konepaikat “myytiin loppuun” (tapahtuma oli kaikille osallistujille ilmainen) vain kahdessa päivässä, ja kaikkiaan kilpailuun osallistui kymmenen viiden hengen joukkuetta.

Kisaamisen lisäksi tapahtumalla oli erityinen merkitys, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun vasta valmistunut “demotila” pääsi kokeiluun. Kyseisessä rakennuksessa nimittäin esiteltiin ennakkoon kaupunkiin suunniteltua sivistys- ja hyvinvointikeskusta, jonka rakentamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2021. Erikoisena kuriositeettina mainittakoon, että ennen demotilaa rakennuksessa sijaitsi Vakka-Suomen panimo, ja vielä aikaisemmin tiloissa valmistettiin Jatimatic-konepistooleja.

Tila siis demosi tulevan hyvinvointikeskuksen toiminta- ja oppimisympäristöjä. Vaikka lopulliseen toimitilaan ei ole tulossa pelaamiselle pyhitettyjäpuitteita, niin tarkoituksena oli, että hyvinvointikeskuksen tiloja voi tulevaisuudessa muokata ja järjestellä kulloisenkin tarpeen mukaan. Esimerkiksi opetustilat on suunniteltu siten, että niitä voidaan hyödyntää myös opetuksen ulkopuolella. Näin neliöt on tarkoitus saada mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.


Turnauksen ottelut olivat kutkuttavaa seurattavaa, ja lopulta kisan voitti Uudestakaupungista ponnistanut Babypower, jonka riveissä pelasivat: Arttu Haapanen, Ville Wehman, Niklas Lindström, Veeti Ruoranen ja Anssi Alhanen.

Sopii toivoa, että Uudenkaupungin toteuttama turnaus voi toimia tulevaisuudessa eräänlaisen “benchmarkina” muille kaupungeille ja kunnille, jotta kilpapelaamisen kulttuuria saataisiin juurrutettua koko Suomeen.

V2.fi | Samuli Leppälä
< Suurin. Inside Xbox.... Uudistunut Sonic käv... >

Keskustelut (1 viestiä)

Hiss

13.11.2019 klo 13.11 2 tykkää tästä

Kova homma Ugilta järkätä tällästä!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova