Tuorein sisältö

SingStar-tiimi ilmoitti sulkevansa laulupelisarjan palvelimet - toimi näin mikäli haluat hoilata myös jatkossa

02.11.2019 klo 17.00 | Luettu: 7206 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


SingStar-tiimi on lähestynyt surullisella sähköpostilla SingStar-pelien omistajia, sillä tiimi on päättänyt sulkea SingStore-palvelimet 1. helmikuuta 2020 klo 1.59. Tämä tarkoittaa sitä, että sarjaan kuuluvien pelien kaikki verkkotoiminnot ja digitaaliset lataukset poistuvat käytöstä. Kokonaisuudessaan pelit eivät kuitenkaan lakkaa toimimasta, sillä niitä voi edelleen pelata offline-tilassa.

Erityisesti huomiota ohjeisiin kannattaa kiinnittää, mikäli pelaa PS2 tai PS3 -konsoleilla. Jatkossa nimittäin näistä järjestelmistä poistettuja kappaleita ei voi ladata uudelleen. Näin ollen on tärkeää, että erityisesti näiden laitteiden omistajat lataavat halutessaan kappaleet verkosta viimeistään 31. tammikuuta.

Verkkotoimintojen lakkauttaminen evää mahdollisuuden esimerkiksi uusien kappaleiden ostamiseen ja lataamiseen. Myöskään suorituksista tulleita tuloksia ei voi tallentaa verkkoon eikä niitä voi selata. Lisäksi verkkohaasteet eivät ole käytössä. Ikävä kyllä neljä trophya siirtyvät niin ikään saavuttamattomiin.

Kokonaisuudessaan tiedotteen ja toimintaohjeet voit lukea SingStar-sivustolta.

V2.fi | Miia Lyyra
< Epic Games julkaisi ... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova