Tuorein sisältö

Diablo IV vuoti julkisuuteen taidekirjamainoksen kautta

21.10.2019 klo 20.00 | Luettu: 3854 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime aikoina huonoista uutisista kärsineen pelinkehittäjä Blizzardin epäonnen putki näennäisesti jatkuu, sillä saksalaisessa GameStar-pelilehdessä julkaistu koko sivun mainos marraskuussa julkaistavasta The Art of Diablo -taidekirjasta näyttäisi vahvistavan huhutun mutta vielä virallisesti julkistamattoman Diablo IV -pelin olemassaolon.



Blizzard olisi varmasti halunnut säästää pelin julkistuksen marraskuun 1. päivä alkavaan isoon Blizzcon-tapahtumaan, jossa olisi odotetun uuden Diablo-pelin avulla voinut houkutella takaisin firmaan Kiinakohun myötä pettyneitä pelaajia.

Tietenkin on teoriassa yhä mahdollista, että lehdessä olleeseen mainokseen on päässyt painovirhe mutta kuitenkin mainos on varmasti kulkenut useamman henkilön kautta ennen julkaisua, joten sen mahdollisuus on aika pieni. Blizzard ei myöskään ole julkaissut lehdistötiedotetta, joka kiistäisi pelin olemassaolon, joten mitä todennäköisemmin Diablo IV -pelistä tullaan kuulemaan lisää reilun viikon kuluttua, kun Blizzcon alkaa.

Lähde: IGN

V2.fi | Mikko Seppänen
< Maanantain retrohetk... Kurpitsapäinen agent... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

24.10.2019 klo 07.22

Diablo iivee, toivottavasti täyttää kaikkien pelaajien odotukset. Diablo Immortal -mobiilipeli taisi olla aika kehno kun siitä ei ole kauheasti kuulunut esittelyn jälkeen, mutta voin olla väärässä, myönnän sen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova