Tuorein sisältö

Missä viipyy V2.fi:n Borderlands 3 -arvio?

18.10.2019 klo 12.52 | Luettu: 7924 kertaa | Teksti: Juho Ahola


Borderlands 2 oli loistava peli. Jos puhutaan kavereiden kanssa jaettavista pelikokemuksista, kyseessä on aivan yksi lempikokemuksistani ikinä, kuten voit lukea arvostelustani täältä. Yhdeksi pelin vahvuuksista luettelin 6 vuotta sitten lähes moitteettoman teknisen toteutuksen. Valitettavasti Borderlands 3 ei jatka näillä linjoilla, vaan PC-version kanssa viime viikkoina viettämäni tunnit ovat olleet suuremmalta osin turhauttavaa teknistä säätöä, kuin varsinaista pelaamista.

Peli yksinkertaisesti nykii, suorastaan pysähtelee, paljon. Se tekee sitä jatkuvasti myös kesken kuumimman toiminnan, pelisuoritusta haittaavalla tavalla. Täten pelistä nauttiminen ja rehelliseen mielipiteeseen perustuvan arvion kirjoittaminen on osoittautunut mahdottomaksi. Kehittäjä Gearbox ei tätä kirjoittaessa ole vielä reagoinut ongelmiin millään merkittävällä tavalla. Tähän asti julkaistut päivitykset korjasivat asiaa hyvin pieneltä osin. Mitään varsinaisia lupauksia asian korjaamisesta ole tehty.

Netistä löytyy asiasta paljon porua, esimerkiksi jatkuvasti paisuva ketju kehittäjän omilla foorumeilla, mutta myös ihmisiä, jotka raportoivat pelin toimivan hyvin. On vaikea arvioida, kuinka suuri osa PC-pelaajista ongelmista kärsii, mutta ainakin omalla kohdallani kyse on varsin vaikeasti ratkaistavasta tapauksesta. Olen valmis nostamaan kädet kattoon ja toteamaan, että en saa peliä kelvolliseen tilaan ilman lisäpäivityksiä.

Yritykseni saada peli toimimaan kunnolla on ollut, vaikka itse sanonkin, vähintäänkin kohtuullinen. Tässä osa kokeilemistani asioista jotka eivät auttaneet:
  • Pelin graafiset asetukset kaikki minimiin
  • DX11 sekä DX12 kokeiltuna. DX12 nykii hieman vähemmän, mutta lataa monia minuutteja pelin käynnistyessä, ja kaatuilee
  • Nvidian asetuksista kaikkia keskeisiä kokeiltu, mukaan lukien Gsync pois päältä
  • Windowsin virransäästöominaisuudet kytketty pois päältä
  • Kaikki ajurit ajan tasalla. Kokeiltu myös Nvidian vanhemmilla ajureilla.
  • Pelin siirto huippunopealle NVME-levylle
  • Windows 10:n täydellinen uudelleenasennus ja pelin kokeilu välittömästi pelkkien ajureiden asennuksen/päivityksen jälkeen


Ainoat asiat, jotka tuntuvat tekevän jotain merkittävää eroa nykimisen määrään on se, että olenko kaverin kanssa pelatessa ”isäntäkone”, vai liitynkö peliin. Isäntäkoneella nykimistä tuntuu esiintyvän reilusti enemmän, mutta tilanne on kaukana hyväksyttävästä myös peliin liittyessä. Kokoonpanoni on pelille enemmän kuin riittävä: Intel 9900K, Nvidia 2080Ti, 16G DDR4-3200 muistia, 1440p Gsync näyttö, peli NVME-levyllä.

Jos Gearbox korjaa pelinsä, tulen siitä vielä julkaisemaan varsinaisen arvostelun. Muutaman tunnin varsinaisen pelaamisen perusteella kyse on ihan kunnollisesta jatko-osasta – nyt se vain pitäisi saada toimimaan kunnolla kaikilla pelaajilla.

V2.fi | Juho Ahola
< Rockstar julkaisi hu... Taas on ilmaista her... >

Keskustelut (7 viestiä)

Saergh

18.10.2019 klo 22.35 5 tykkää tästä

Konsoli tulille. Ei huolen häivää.
lainaa
Raibeli

18.10.2019 klo 23.39 1 tykkää tästä

Borderlands 2 on edelleen ongelmia jotka korjaantuvat kyllä mitä merkillisimmillä tavoilla itsellä oli semmonen että Peli pyöri 10fps ja tökki aivan julmetusti ja ongelma korjautui sillä että irrotti puhelimen konneesta jakamasta nettiä
lainaa
Lilith

19.10.2019 klo 00.11

Enemmänkin ärsyttää Epic Gamesin kautta julkaisu. Ei meinaa käynnistyä onlinessa eikä varsinkaan offlinessa, jos haluaa välttää hotfixit!
lainaa
Lilith

19.10.2019 klo 00.17 1 tykkää tästä

Lilith kirjoitti:
Enemmänkin ärsyttää Epic Gamesin kautta julkaisu. Ei meinaa käynnistyä onlinessa eikä varsinkaan offlinessa, jos haluaa välttää hotfixit!

Niin sekä muitakin ihmellisyyksiä löytyy, esim vending machinesta ammustäydennys ja näyttää silti sen jälkeen että olisi saman verran täydennettävää. Sekä backpackin aseet saattavat näyttää granade modeilta jne. Myös lagia on ilmennyt aika ajoin. Harmi ettei ole vielä Steamilla, jonka kanssa ei ole ollut koskaan ongelmia.
lainaa
RolandTheCommando

19.10.2019 klo 09.39

Itselläni pykälää huonompi kone kuin arvostelijalla, kivasti pyörii kaikki asetukset ultralla ja DX12 sellanen 60-80fps, muttei täydellisesti. Pienet inventorybugit saa samantien korjattua eikä itseäni niinkään häiritse. Kolmas hahmo meneillään kun kaksi jo täysissä. Toivottavasti teille muillekin saadaan pelittämään paremmin. On muute piru hyvä. Ja muille kommentoijille: Ei mitään ongelmia epicin kanssa. Siinäs odottelette steamin jälkihöyryjä.
lainaa
Geggonen

19.10.2019 klo 09.56

Joo ps4 pro ja hyvä 4k tv ja performance asetus peliin niin hyvä on. PC:n kanssa pitäs koko ajan olla osia vaihtamassa.
lainaa
destev

19.10.2019 klo 16.34

Lilith kirjoitti:
[quote nick="Lilith"]Harmi ettei ole vielä Steamilla, jonka kanssa ei ole ollut koskaan ongelmia.

Eivät pelin sisäiset ongelmat ole millään tavalla kiinni julkaisualustasta. Jos pelissä on ongelma, myös ongelman aiheuttaja löytyy pelistä. Verkkopelin lagaaminen on ainoa poikkeus mainitsemistasi, koska data kulkee ensin launcherin läpi(ainakin Steamilla, en ole ihan varma Epicistä), mutta muihin asioihin se on täysin irrelevantti.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova