Tuorein sisältö

Blizzard perui Overwatch -julkistustapahtuman Nintendo World Storessa

15.10.2019 klo 22.00 | Luettu: 2811 kertaa | Teksti: Toimitus



Juhlistaakseen tänään ilmestyvää Overwatch-pelin Switch-versiota oli julkaisija Blizzard ilmoittanut pitävänsä julkistustapahtuman 16. päivä lokakuuta New Yorkissa sijaitsevassa Nintendo World Store -liikkeessä. Ilmaisessa tapahtumassa fanit olisivat saaneet muun muassa mahdollisuuden tavata ilmaiseksi pelin ääninäyttelijöitä.

Kuitenkin vain viikko tapahtuman julkistamisen jälkeen Nintendo joutui antamaan tiedotteen, jossa pyysi anteeksi sitä, että tapahtuma oli peruttu Blizzardin toimesta.



Mitään tarkempaa virallista syytä tapahtuman perumiselle ei ilmoitettu, mutta vaikuttaa aika itsestään selvältä, että syy perumiseen johtuu Blizzardin viimeaikaisesta Hong Kong -pelaajabannauksesta ja sen aiheuttamasta kohusta. Todennäköisesti Blizzard ei halunnut tarjota näkyvää paikkaa protestoida yritystä näin lähellä tapahtunutta, sillä asia olisi varmasti saanut silloin entistä enemmän näkyvyyttä valtavirrassa.

Blizzardin aiemmin antamasta lausunnosta huolimatta yritystä kohtaa suunnatut mielenilmaukset eivät ole täysin laantuneet ja kuun vaihteessa järjestettävään Blizzcon 2019 -tapahtumaan on jo suunnitteilla useita protesteja. Se miten Blizzard tulee reagoimaan omassa tapahtumassa mahdollisesti järjestettäviin protesteihin jää siis vielä nähtäväksi.

V2.fi | Toimitus
< Rockstar työstää enn... Paljon onnea vaan, i... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova