Tuorein sisältö

Blizzard vastasi vihdoinkin virallisesti Hong Kong -pelaajabannauksen aiheuttamaan kohuun

12.10.2019 klo 11.00 | Luettu: 5931 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime maanantaina Blizzard aiheutti valtavan kohun bannaamalla Hong Kongin protesteille pelin jälkeisessä haastattelussa tukeaan osoittaneen blitzchung-nimisen pelaajan sekä erottamalla haastattelun tehneet striimaajat. Blizzardin bannit ja pelaajan voittorahojen vieminen nähtiin yleisesti firman pyrkimyksenä lepyttää mahdollisesti asiasta pahastuneet Kiinan viranomaiset, joille Hong Kongin mielenosoitukset ovat hyvin arka aihe ja jonka massiivinen markkina-alue kiinnostaa luonnollisesti Blizzardia.

Kohu sai näkyvyyttä valtamediassa, aiheutti muutamia ulosmarsseja Blizzardin työntekijöiden toimesta, sai kommentteja Yhdysvaltalaisilta politiikoilta, johti boikotti vaatimuksiin fanien toimesta sekä useat pelaajat päätyivät irtisanomaan World of Warcraft -tilauksensa ja poistamaan tilinsä.

Asiaa ei tietenkään yhtään laannuttanut se, että Blizzard ei useaan päivään kommentoinut asiaa julkisesti millekään medialle tai antanut siihen liittyviä lausuntoja. Nyt kuitenkin Blizzardin toimitusjohtaja J. Allen Brack julkaisi pelinkehittäjän sivuilla tiedotteen tapahtumaan liittyen.

Tiedotteessa J. Allan Brack sanoo, että Blizzardin päätös bannata blitzchung sekä haastattelusta vastanneet castaajat eivät liity mitenkään Blizzardin suhteeseen Kiinaan tai sanottuun sisältöön. Hänen mukaansa ongelmana oli virallisen turnauslähetyksen käyttäminen omien mielipiteidensä esittämiseensä ja vaikka Blizzard on sitoutunut ilmaisunvapauteen, niin heidän mukaansa virallisten turnauslähetysten tulee keskittyä puhtaasti turnausasioihin.

Blizzardin näkemyksen mukaan myös haastattelusta vastuussa olleiden castaajien olisi tullut kyetä keskittämään keskustelu puhtaasti turnausasioihin ja tämän vuoksi myös heidän koettiin rikkoneen omia vastuitaan. Tiedotteen mukaan päätös bannata asianosaiset olisi ollut aivan sama, vaikka viestin sisältö olisi ollut päinvastainen.

Blizzard kuitenkin myöntää tiedotteessa tehneensä myös virheitä ja reagoineensa tapaukseen liian nopeasti sekä liian rankasti. Koska blitzchung käyttäytyi itse turnauksessa asianmukaisesti ja pelasi reilusti, on Blizzard päättänyt maksaa turnauksesta saadut voitot blitzchungille. Samalla Blizzard myös lyhentää blitzchungin sekä haastattelijoiden bannien pituuden puoleen vuoteen, jonka jälkeen blitzchung voi jälleen siis myös osallistua Heartstone-ammattilaisturnauksiin.

Lopuksi Brack sanoo, että Blizzardin tavoitteena on tehdä kaikki pelaajat ympäri maailmaa tuntemaan olonsa tervetulleiksi firman pelien ääressä ja että yritys kuuntelee aina palautetta sekä pyrkii parantamaan itseään.

Nähtäväksi jää kuinka hyvin tiedote onnistuu laannuttamaan nousseen kohun vai tullaanko esimerkiksi muutaman viikon päästä järjestettävässä valtavassa Blizzcon-tapahtumassa näkemään siihen liittyviä mielenilmauksia.

Lähde: Blizzard

V2.fi | Mikko Seppänen
< Tämän viikon ilmaise... Harry Potter siivit... >

Keskustelut (3 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.10.2019 klo 17.57

Kyllä tuostakin joku loukkaantuja loukkaantuu.
lainaa
yazu

12.10.2019 klo 22.52

Blizzardin tilaus menee jäihin kuitenkin kun ei ole kunnon peliä tullut pitkään aikaan. Wow Classic ei jaksa 2kk jälkeen
lainaa
goihwhd

13.10.2019 klo 16.42

ihan ymmarrettavaa jos joku nousee seisomaan ja vilauttaa pinkkeja sydanputin stringeja niin sama on tuomio joku tulkitsee sen proputin joku toinen negaputin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova