Tuorein sisältö

Fortnite-Ninjan managerin mukaan Twitchin jättämisen syynä oli epäkunnioitus Ninjaa kohtaan

06.10.2019 klo 17.00 | Luettu: 7283 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Elokuun alussa striimimaailmassa nähtiin iso ja hieman yllättävä peliliike, kun Fortnite-pelaamisella suosioon noussut Tyler “Ninja” Blevins jätti striimipalvelu Twitchin ja teki yhteistyösopimuksen kilpailevan palveluntarjoajan Mixerin kanssa. Ninja jätti jälkeensä 14 miljoonan seuraajan tilin. Nyt kuukausia myöhemmin Ninjan manageri Jessica Blevins kertoo miksi Twitchistä oli lähdettävä.

Jessica Blevins antoi haastattelun Business Insiderille, jossa hän kertoo ettei Twitch kuunnellut heidän toiveitaan. Isoin ongelma kuitenkin oli, että alusta ei mahdollistanut Ninjan brändin kasvua laaja-alaisemmaksi. Tällä Jessica tarkoitti, että striimaajan brändiä haluttiin kasvattaa ulos myös pelaamisesta. Lisäksi manageri kertoo haastattelussa, että Twitch oli muodostunut Tylerille erittäin myrkylliseksi paikaksi eikä striimaaja ollut enää oma itsensä viimeisten kuukausien aikana.

Twitchistä lähdön jälkeen Ninja teki sopimuksen ison vaatebrändi Adidaksen kanssa. Lisäksi The Vergen mukaan Tylerillä on pieni rooli Ryan Reynoldsin elokuvassa Free Guy, joka ilmestyy ensi kesänä.

Lähde: The Verge



V2.fi | Miia Lyyra
< Overwatch kääntyy ny... Kanadassa haastetaan... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

07.10.2019 klo 07.35 2 tykkää tästä

Vierailla vesillä voi käydä köpelösti, tarvitsemme isomman veneen. Tuo ei ole kuu.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova