Tuorein sisältö

2K lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen osana uuden WWE-painipelin markkinointikampanjaa

11.09.2019 klo 20.00 | Luettu: 1872 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinjulkaisija 2K on ilmoittanut, että tukee uuden WWE 2K20 -pelin markkinoinnin yhteydessä kansainvälistä Leukemia & Lymphoma Society hyväntekeväisyysjärjestöä lahjoittamalla 2 dollaria jokaisesta saamastaan retwiitistä aina 500 000 dollarin kokonaissummaan saakka.

Syy kampanjaan on tietenkin uusimman WWE-pelin toisen kansikuvatähden painija Roman Reignsin oma leukemiatausta. Reigns ilmoitti viime vuoden lokakuussa jäävänsä tuntemattoman pituiselle tauolle showpainista, sillä hänen aiemmin yksityisenä pitämänsä leukemia oli jälleen palannut. Kuitenkin jo tämän vuoden helmikuussa Reigns sai innokkaan vastaanoton ilmoittaessaan leukemian siirtyneen remissioon ja että hän voi jälleen palata painikehään.

2K:n hyväntekeväisyyskampanja on käynnissä syyskuun 10. päivästä aina lokakuun 22. päivään saakka tai siihen asti kunnes 500 000 dollarin kokonaissumman saavutetaan. Osallistuminen onnistuu retwiittaamalla WWE Games -tilin kiinnitetyn twiitin.

WWE2K20 julkaistaan lokakuun 22. päivä Xbox One-, Playstation 4- ja PC-alustoille.

V2.fi | Mikko Seppänen
< Aijai, hartaasti odo... Katso jos uskallat: ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova