Tuorein sisältö

Apex Legendsissä on paha ongelma - solo-pelimuotoon pesiytyy tiimejä

16.08.2019 klo 20.00 | Luettu: 5083 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Apex Legendsiin saapui kuluvalla viikolla uusi pelitila, joka mahdollistaa mittelöinnin soolona. Kaikki ei ole kuitenkaan sujunut aivan putkeen, sillä sekä pelaajat että Eurogamer vahvistavat vakavan ongelman pelitilassa. Sooloiluun tarkoitettuun matsiin on nimittäin mahdollista lähteä taistelemaan yhdessä kaverin kanssa, mikä tietenkin voi aiheuttaa sen, että muita sooloilijoita vastaan voi pamahtaa yhteen tiimiytynyt ryhmä.

Tilannetta ei paranna se, että ystävän kanssa samaan otteluun pääseminen on todella helppoa. Esimerkiksi Eurogamerin väki kokeili ja viidestä yrityksestä neljä kertaa he pääsivät samaan otteluun. Matsiin pääsemiseksi riittää, että onnistuu painamaan valmis-nappulaa yhtä aikaa. Sen jälkeen voikin sopia tapaamispaikan tiettyyn kohteeseen ja jatkaa pelaamista tiiminä. Toimituksen väki ei kuitenkaan suosittele yrittämistä, sillä EA eikä Respawn ole tiedottanut ominaisuutta hyödyntävien pelaajien kohtalosta, mikäli nämä jäävät kiinni tiimiytymisestä.

Mahdollisuus ei miellytä tiimin hyökkäyksen kohteeksi joutuneita pelaajia. Tästä esimerkkinä Reddit-palveluun ladattu pätkä.

Encountered a duo in solos today. Ruined my great run from r/apexlegends




V2.fi | Miia Lyyra
< Epic selittelee, mik... 26 vuotta sitten jul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova