Tuorein sisältö

Legenda jo eläessään, omapäinen pitkän linjan pelinkehittäjä Jeff Minter saapuu Assembly-tapahtumaan

01.08.2019 klo 12.00 | Luettu: 3616 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Assembly-tapahtuma on tänä viikonloppuna ja mukana esportsin lisäksi muutakin peliaiheista ohjelmaa. Skrolli-lehden osastolle saapuvat mm. pitkän linjan pelinkehittäjä Jeff "Yak" Minter ja hänen kollegansa Ivan "Giles" Zorzin.

Minter ohjelmoi ensimmäisen pelinsä jo vuonna 1979 ja hän on tehnyt pelejä kaupallisesti vuodesta 1981 saakka, sekä perusti edelleen toimivan Llamasoft-pelitalon vuonna 1982. Kehittäjäkaksikko osallistuu Assemblyssä kahteen Skrolli-lavan ohjelmanumeroon ja seikkailee viikonlopun mittaan sekä tapahtumassa että Helsingissä. Kannattaa uskaltautua juttelemaan!

Perjantaina klo 18-19: Jeff Minter #1: Game development since the early 1980s

Keskustelemme Jeff Minterin kanssa herrasta ja hänen peleistään. Miten peliteollisuus syntyi 1980-luvun alussa Iso-Britanniassa ja kuinka se kasvoi? Miten syvällä Walesin ytimessä on voitu tehdä pelejä vuosikymmenestä toiseen ja mistä Minter onkaan saanut ideansa ja vaikutteensa? Yleisö on tervetullut osallistumaan vapaamuotoiseen haastatteluun ja esittämään omia kommenttejaan ja kysymyksiään, kenties sellaisistakin aiheista joista tavanomaisimmissa haastatteluissa ei kysytä.

Lauantaina klo 16-17: Jeff Minter #2: Behind Black Mirror: Bandersnatch

Jeff Minter teki yllättävän esiintymisen Netflix-elokuvassa Black Mirror: Bandersnatch. Interaktiivisen elokuvan roolisuoritus oli erittäin mintermäinen, sekä teemoiltaan että ajallisesti. Keskustelemme Minterin kanssa tämän elokuvaroolista, sen herättämistä ajatuksista ja tietenkin siitä alkuperäisestä Bandersnatchistä.

Mitä kaikkea Jeff Minter on sitten tehnyt? V2.fi haastatteli miestä 5 vuotta sitten, kun TxK-peli julkaistiin PlayStation Vitalle.

Kuva: Dave Wild

V2.fi | Manu Pärssinen
< Anno 1800 -strategia... Tämän kuun Playstati... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova