26. kertaa järjestettävä Ropecon vallottaa Helsingin Messukeskuksen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna
Kuva: Ropecon Media / Mikael Peltomaa
Roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.-28.7.2019. Tänä vuonna ohjelmistosta löytyy laaja tarjonta muun muassa pöytä- ja liveroolipeleistä aina lauta- ja korttipeleihin asti.
Ropeconin teemana on tänä vuonna “mytologia” ja tapahtuman kansainvälisiksi kunniavieraiksi saapuvat Jon Hodgson sekä Lynne Hardy. Hodgson on tunnettu pelisuunnittelija, kuvittaja ja kartografi. Hardy on taas suosittu vieras, joka tunnetaan pelialalla kirjoittajana ja toimittajana.
Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös toista kertaa akateeminen seminaari, johon saapuu tänä vuonna kutsupuhujaksi amerikkalainen pelihistorioitsija Jon Peterson. Seminaarissa kuullaan puheenvuorot myös muun muassa miniatyyriharrastamisesta sekä 1970-luvun roolipelien naiskuvasta. Seminaarin teemana on “Characters and Figurines”. Seminaarin liput maksavat 55 euroa, ja ne sisältävät seminaarin lisäksi myös Ropeconin perjantain pääsylipun, lounaan sekä kahvituksen.
Lisätietoja Ropeconista löydät tapahtuman omilta nettisivuilta..
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti