Tuorein sisältö

Gears 5 tumppaa tupakat - jatkossa pelisarjassa ei nähdä sikaria suupielessä

15.07.2019 klo 15.03 | Luettu: 2606 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Stranger Thingsin viimeinen kausi aiheutti pienen jupakan: 80-luvun elämäntapoja kohtuullisen realistisessa kuvaavassa sarjassa sauhuteltiin savukkeita kohtauksessa jos toisessakin - aivan kuten siihen aikaan oli tapana. Netflix sai kuitenkin palautetta ja lupasi, että jatkossa heidän sarjoissaan ei tupakoida.

Samaa palautetta on nyt saanut Gears of War -sarjan viides osa, eli vielä julkaisematon Gears 5,uutisoi Polygon. Todennäköisesti röökin röyhyttelyä ei pelissä olisi nähty muutenkaan, mutta nyt asia on vahvistettu: Rod Fergusson peliä tekevältä The Coalition -pelistudiolta on luvannut, että Gears-sarjassa ei polteta tupakkaa. Asia lähti liikkeelle kun tupakointia vastustava Truth Initiave otti yhteyttä Gears 5 -turnausta esittävään Turner-tuotantoyhtiöön, joka taas sopi asioista The Coalitionin kanssa.

Fergusson on ollut aina tupakoinnin näkyvyyttä vastaan - syynä ovat paitsi kansanterveydelliset vaikutukset, myös henkilökohtaiset taustat: Fergussonin tupakoinut isä kuoli vain 38-vuotiaana.

Eikö sitten ole melko tekopyhää poistaa 'pieni synti' tupakointi pelistä, jossa mässäillään väkivallalla? Turnerin edustaja vastaa, että tutkimusten mukaan tupakoinnin näyttäminen lisää tupakoinnin aloittamista nuorella iällä. "Kun näitä näkymiä poistetaan, sillä on merkitystä".






V2.fi | Manu Pärssinen
< Kiinnostaisiko The D... Amazon työstää Lord ... >

Keskustelut (1 viestiä)

ofenowvg

15.07.2019 klo 18.56 1 tykkää tästä

en osta gearsia jollette poista vakivaltaa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova