Tuorein sisältö

Treyarch teki muutoksen Call of Duty: Black Ops 4:ään - poisti Blackoutista mahdollisuuden pelata jaetulta ruudulta

30.06.2019 klo 17.00 | Luettu: 4544 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



Eurogamerin uutisen mukaan Call of Duty: Black Ops 4:n tekijänä toimiva Treyarch poisti pelin Blackoutista mahdollisuuden pelata jaetulta ruudulta (split-screen). Ominaisuutta on voinut käyttää, jos on esimerkiksi halunnut pelata kahdestaan ystävän kanssa samalta sohvalta. Treyarch teki muutoksen kaikessa hiljaisuudessa, eikä kertonut aikeistaan etukäteen.

Reddit-palvelussa asiaa kyselleet saivatkin melko pian vastauksen yhtiön palvelukseen kuuluvalta FoxhoundFPS-nimiseltä käyttäjältä. Treyarchin mukaan jaetun ruudun kanssa oli ongelmia, jonka johdosta poisto tapahtui. Sitä palaako ominaisuus takaisin ja milloin, ei yhtiö kommentoi.

Poistamisesta ja perumisesta puheen ollen, Kotaku uutisoi aiemmin tällä viikolla myös toisesta Black Ops 4:ää koskevasta asiasta. Raportin mukaan Black Ops 4:ään oli alun perin tulossa kampanja, jossa pelaajat olisivat päässeet palaamaan 2 vs. 2 -taktiikalla. Pelitilasta kuitenkin luovuttiin teknisten ongelmien johdosta sekä kokeiluista annettujen huonojen palautteiden vuoksi.

Lähde: VG247

Card


V2.fi | Miia Lyyra
< Twitch toi testattav... Kesän pikapelausmara... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

30.06.2019 klo 17.58 2 tykkää tästä

Voisihan se tulla takaisin dlc:nä, Treyarch tajusi mahdollisuuden liian myöhään, mutta voihan sen näinkin tehdä.
lainaa
vdnweof

30.06.2019 klo 18.57 1 tykkää tästä

ihan sama sohvamoninpelia on ponkitetty takaapain niiin kauan etta paatin vaan ostaa modatun xboxin ja gamecuben niissa liki kaikissa peleissa on vahintaa 2
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova