Tuorein sisältö

Omistatko Minecraft: Story Moden kausia? Lataa pelit pian, sillä kohta se ei enää ole mahdollista

02.06.2019 klo 17.00 | Luettu: 5575 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Minecraftin virallinen sivusto tiedottaa, että Minecraft: Story Moden kaksi kautta poistuvat pian ladattavista eikä pelejä enää tueta. Syynä on Telltale Gamesin konkurssi.

Minecraft: Story Moden kausia ei voi enää ostaa itselleen miltään digitaaliselta kauppapaikalta ja myös suurin osa fyysisten versioiden myyjistä on lakannut myymästä kopiota pelistä. Näin ollen kausien perään haikailevan on tyydyttävä odottelemaan miten Telltale Gamesin tuotteille käy. Myös yhtiön muita pelejä on jo aiemmin poistettu myynnistä, kuten esimerkiksi Back to the Future, Tales of Monkey Island ja Jurassic Park: The Game.

Minecraft: Story Moden kohdalla virallinen tiedote kuuluu, että “Minecraft: Story Mode - A Telltale Games Seriesin kausia ja 1 ja 2 ei enää tueta julkaisijan toimesta 25. kesäkuuta 2019 jälkeen. Jos olet ostanut ostanut kyseiset kaudet, lataa kaikki jäljellä olevat jaksot ennen kuin palvelu sulkeutuu kesäkuussa”.

Latauskehotus koskee seuraavia alustoja:

Microsoft Windows
macOS
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Wii U
Nintendo Switch
Xbox 360
Xbox One
Android
iOS

Lähde: Minecraft

V2.fi | Miia Lyyra
< Tältä näyttää uusitt... Kehuttuun Celesteen ... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.06.2019 klo 17.53 3 tykkää tästä

Kuulostaa siltä ettei kukaan omista sitä, on vain latausoikeus ja sekin katoaa pian.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

02.06.2019 klo 19.16 3 tykkää tästä

"Syynä on A Telltale Games Seriesin konkurssi" ? Täähän kuulostaa legendaariselta automaattikäännökseltä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova