Tuorein sisältö

Piraattipeli Skull & Bones seilaa kauppapaikoille vasta ensi vuonna

17.05.2019 klo 22.00 | Luettu: 3162 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Ubisoftin merirosvoiluun keskittyvä Skull & Bones lykkääntyy taas. Vuoden 2017 E3-messuilla esitelty toimintaseikkailu piti alun perin ilmestyä jo syksyllä 2018, mutta noin vuosi sitten yhtiö kertoi, että julkaisua lykätään vielä vuodelle 2019. Nyt saadun tiedon mukaan Skull & Bonesin julkaisu siirtyy taas, mutta nyt vuoteen 2020. Ubisoft pysyy vaitonaisena tarkemmasta julkaisupäivästä, mutta Polygonin mukaan saapumista voidaan odotella aikaisintaan seuraavan tilikauden startattua eli aikaisintaan huhtikuun alun jälkeen. Lykkäyksestä johtuen peliä ei myöskään nähdä ensi kuussa järjestettävillä E3-messuilla.

Skull & Bonesin -Twitter-tilillä julkaistussa twiitissä kerrotaan uutisen olevan haastava kaikille osapuolille. Lykkäystä kuitenkin pidetään tarpeellisena, jotta Skull & Bonesista voidaan tehdä mahdollisimman upea peli. Twiitissä myös todetaan, että yhtiö haluaa pitää laadun tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja kiittää saamastaan tuesta.

Sitten kun on se oikea aika, Skull & Bones ilmestyy PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle.

Lähde: Polygon




V2.fi | Miia Lyyra
< Minecraft Earth tuo ... Metro Exodus laajene... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova