Tuorein sisältö

Star Citizenin rahapussit hupenivat pikatahtia

06.05.2019 klo 22.00 | Luettu: 4939 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä


Kauan odotetun Star Citizen -pelin taustalta löytyvä Cloud Imperium on joutunut jälleen otsikoihin. Tällä kertaa Forbes uutisoi, että yhtiön yhteisörahoituksella vuonna 2011 kerätystä 242 miljoonasta dollarista, ei ollut vuonna 2017 jäljellä kuin 14 miljoonaa. Nämä rahat oli tarkoitettu Star Citizen- ja Squadron 42 -pelien kehitykseen, joista kumpikaan ei ole vieläkään valmis.

Suurin osa ongelmista vaikuttaisi henkilöityvän Cloud Imperiumin perustajajäseneen ja Star Citizenin pääsuunnittelijaan Chris Robertsiin. Roberts vaikuttaa olevan enemmän kiinnostunut kalliiden alusten ennakkomyynnistä (joista kalleimmat maksavat jopa 3 000 dollaria) ja suurin osa pelinkehittäjien ajasta on mennyt uusien alusten demoamiseen.

Lähteiden mukaan Roberts on lupaillut alusta lähtien liikoja ja pelin parissa työskentelevät ovat kertoneet hänen pyrkimyksistään vaikuttaa Star Citizenin kaikkiin osa-alueisiin. Roberts vaati esimerkiksi yhden aluksen kilpien muokkaamista useaan otteeseen ja prosessi vei lopulta useita kuukausia. Toinen työryhmä puolestaan viimeisteli viittä pelissä esiintyvää hahmoa 17 kuukautta.

Lähteet: Forbes, VG24/7

V2.fi | Samuli Leppälä
< PlatinumGames lupail... Torstaiyönä kuullaan... >

Keskustelut (4 viestiä)

Kepulikeke

06.05.2019 klo 22.03 5 tykkää tästä

Lypsykone mikä lypsykone. Abandon ship.
lainaa
KeijoA

07.05.2019 klo 06.36 1 tykkää tästä

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä Starcitizen projekti työllistää yli 475 henkilöä.

Ei siis ole kyse mistään muutamasta kymmenestä työntekijästä, jotka ovat bailanneet kaikki rahat.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

07.05.2019 klo 06.44 2 tykkää tästä

Elite dangerous tuntuu porskuttavan ihan kivasti, ainakin uusia osia tulee edelleen.
lainaa
ngkskfkfkfnw

07.05.2019 klo 07.09

KeijoA kirjoitti:
Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä Starcitizen projekti työllistää yli 475 henkilöä.

Ei siis ole kyse mistään muutamasta kymmenestä työntekijästä, jotka ovat bailanneet kaikki rahat.


etta hyvantekevaisyytta tuli tuettua. no mut eraat isot firmat tekee ihan samoja virheita. huomataan et aikataulut ei pida budjetit ei pida ja lopputulos on vaan yks natti hahmomalli
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova