Tuorein sisältö

Tämän verran Suomessa tienataan pelialalla - palkat ovat nousussa

10.04.2019 klo 14.00 | Luettu: 5554 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Maailman ensimmäinen pelialan ammattiliitto Game Makers of Finland on toteuttanut vuoden 2018 lopussa toimialan ensimmäisen palkkakyselyn. Sen mukaan pelialan mediaaniansio Suomessa on 3700 euroa ja keskiansio 3950 euroa kuukaudessa. Yli puolella vastaajista palkka oli noussut viimeisen vuoden aikana. Tähän tärkeimpinä syinä olivat yleinen palkankorotus, oma ansioituneisuus ja työpaikan vaihto. Peräti 56 % vastaajista ilmoitti saaneensa kannustinpalkkioita kuukausipalkkansa lisäksi.

“Kansainvälinen kilpailu heijastuu myös pelialan palkkoihin ja etuihin. Pelialan palkkojen kehitys on pitkään noudattanut Suomen yleisen keskiansion kehitystä, mutta nyt näyttää siltä, että ainakin pääkaupunkiseudun menestyvissä yrityksissä palkkataso on hieman korkeampi kuin suomalaisten keskiansio. Viime vuosina tapahtunut pelialan kypsyminen ja vakiintuminen näkyvät paitsi palkoissa, myös erilaisissa kannustinjärjestelmissä ja työsuhde-eduissa. Yritysten hyvinvointi näkyy myös työntekijöille”, sanoo Suomen pelialan etujärjestö Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.

Peliala on ollut tunnetusti miesvoittoinen, mutta palkkatasa-arvo on silti keskimääräistä reilumpi. Naiset ansaitsevat myös paikoin parempaa palkkaa pelialalla kuin miehet. Naisilla oli merkittävästi useammin alaisia kuin miespuolisilla työntekijöillä. Naispuolisista vastaajista 18 prosentilla oli alaisia, kun miehillä oli vain 12 prosentilla. Myös pelialan työkokemuksella on suuri vaikutus mediaanipalkkaan: 10 vuoden työkokemuksella ansaitsee pelialalla jopa 1 800 euroa suurempaa palkkaa kuin alle kolme vuotta työskennelleenä.






V2.fi | Manu Pärssinen
< Humble Bundlessa mah... Dontnod suunnittelee... >

Keskustelut (5 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

10.04.2019 klo 15.11 4 tykkää tästä

[quote]
Peliala on ollut tunnetusti miesvoittoinen, mutta palkkatasa-arvo on silti keskimääräistä reilumpi. Naiset ansaitsevat myös paikoin parempaa palkkaa pelialalla kuin miehet. Naisilla oli merkittävästi useammin alaisia kuin miespuolisilla työntekijöillä.
[/quote]
Jos nainen tienaa enempi, niin se on reilumpaa palkkatasa-arvoa. Mutta jos mies tienaa enempi, niin kyseessä on palkkaepätasa-arvo ;)

Itse olen ollut siinä uskossa, että pelilalla maksetaan suht huonoa palkkaa, mutta Suomessa näin ei ainakaan näytä olevan. Liekkö tässä syy, miksi Remedynkin on vaikea löytää julkaisijoita peleilleen, kun työvoima on liian kallista?
lainaa
Jerepsius

10.04.2019 klo 15.19 4 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Lainaus:

Peliala on ollut tunnetusti miesvoittoinen, mutta palkkatasa-arvo on silti keskimääräistä reilumpi. Naiset ansaitsevat myös paikoin parempaa palkkaa pelialalla kuin miehet. Naisilla oli merkittävästi useammin alaisia kuin miespuolisilla työntekijöillä.

Jos nainen tienaa enempi, niin se on reilumpaa palkkatasa-arvoa. Mutta jos mies tienaa enempi, niin kyseessä on palkkaepätasa-arvo ;)

Itse olen ollut siinä uskossa, että pelilalla maksetaan suht huonoa palkkaa, mutta Suomessa näin ei ainakaan näytä olevan. Liekkö tässä syy, miksi Remedynkin on vaikea löytää julkaisijoita peleilleen, kun työvoima on liian kallista?


Heti löytyi joku oikeistokäppä ulisemaan "korkeista palkoista" ????
lainaa
vieodnvi

10.04.2019 klo 19.10

miehet ovat alistaneet naisia n 10000 vuotta joten on ihan reilua et naiset saa korkeampaa palkkaa seuraavat 10000 vuotta
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

11.04.2019 klo 06.45

vieodnvi kirjoitti:
miehet ovat alistaneet naisia n 10000 vuotta joten on ihan reilua et naiset saa korkeampaa palkkaa seuraavat 10000 vuotta


Todellakin, koska KAIKKI aiemmin tapahtuneet asiat ovat nykyisten miesten (VHM) syytä.
lainaa
Tietäjä

11.04.2019 klo 15.01

vieodnvi kirjoitti:
miehet ovat alistaneet naisia n 10000 vuotta joten on ihan reilua et naiset saa korkeampaa palkkaa seuraavat 10000 vuotta


Joko trolli tai sitten oikeasti vain jälkeenjäänyt yksilö. Pitää muistaa, että naisen euro on 1,12 euroa miehen eurosta. Tähän ei tosin vieläkään ole puututtu ja miesten palkoja nostettu mikä todellakin väärin.

Toivottavasti pelia-ala ei muutu täysin munattomaksi ja jatkaa kasvuaan miesvoittoisena, jotta laatu ei lähde laskemaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova