Tuorein sisältö

Suomen pelimuseossa vilkas maalis- ja huhtikuu - kasaria ja uusinta uutta

05.03.2019 klo 10.00 | Luettu: 3485 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Jo vähän päälle kaksivuotias Suomen pelimuseo järjestää tänä vuonna kaikenlaisia tapahtumia ja vaihtuvia näyttelyjäkin on luvassa. Kesään asti esimerkiksi luvassa on ainakin yksi säännöllinen Pelataan-teemapäivä joka kuukausi. Lisäksi maaliskuusta alkaen museovieraat voivat tutustua harrastajien 1980-lukulaiseen näkemykseen tietokonelehdistä.

Huomatkaa kuitenkin, että Pelimuseo on suljettuna 11.3.-18.3. vuotuisen huoltotauon takia.
"Huoltoviikko on museolle välttämätön, jotta saamme tehtyä perusteellisesti konetilojen imurointia, huoneiden päivittämistä, tekstien täydentämistä ja kaikenlaista muuta pintaremonttia. Tervetuloa museoon jälleen tiistaista 19.3. alkaen!"

6.3. Pelipiiri: Videopelit televisiossa ympäri maailman

Tilaisuuteen vapaa pääsy.
Maaliskuun pelipiirin teema on Aika ennen Youtubea - Videopelit televisiossa ympäri maailman. Aiheesta alustaa Tero Kerttula Jyväskylän yliopistosta. Hugo-peikko ja Game Over -ohjelmaa juontanut Vito-nukke ovat monelle suomalaiselle unohtumaton osa lapsuusmuistoja. Televisiossa pyörineet peliohjelmat tarjosivat peleistä kiinnostuneille viikottaisen annoksen liikkuvaa kuvaa peleistä ennen ostopäätöstä, ennen kuin nopeammat internet-yhteydet ja Youtube tekivät liikkuvasta kuvasta peliharrastuksen arkipäivää.
Vaan mitä maailmalla katsottiin? Millaisia olivat videopeleihin keskittyneet televisio-ohjelmat Yhdysvalloissa, Japanissa, Ruotsissa ja vaikkapa Belgiassa? Mistä Hugo-peikko oikein sai alkunsa ja mitä hahmon luonut ITE Entertainment teki Hugon jälkeen? Millainen tulevaisuus videopeleillä on televisiossa meillä ja maailmalla? Aika ennen Youtubea - Videopelit televisiossa ympäri maailman -esityksessä näet ja kuulet historian havinaa sellaisilta lehdiltä, joita moni ei tiennyt olevan olemassakaan. Luvassa on muun muassa televisioidun kilpapelaamisen esihistoriaa, sekä näkökulmia videopelikulttuurin kehitykseen harvemmin katsotun linssin läpi.
https://www.facebook.com/events/427916131283044/

9.3. Pelataan: Sukella virtuaalitodellisuuteen

Suomen pelimuseolla pelataan 9.3. lauantaina sekä uusinta uutta että sopivasti retroa. Pelimuseon Areenalla hypätään kello 12 alkaen virtuaalitodellisuuteen ja pelataan siinä sivussa myös vähän retrommin Amigalla.
Ace Combat 7: Skies Unknown -peli on jo vuonna 1995 alkaneen Ace Combat sarjan uusin teos. Upea lentopeli sisältää myös virtuaalitodellisuustilan, jossa pääset istumaan lentäjän penkille, koneen ohjaamoon. Saapukaa siis paikalle ja valmistautukaa muikeaan lentomatkaan. Turvavyöt kiinni ja toivotaan, ettei heittoistuinta tarvita. Pelivalikoimassa on myös muita PlayStation 4:n virtuaalitodellisuuspelejä, joita voidaan vaihtaa pelattavaksi toiveiden mukaan.
Lisäksi pelattavana on suomalaisen Redlynx-studion tekemä Trials Rising -temppumopopeli, jossa pelaajat voivat pöristellä ketterillä mopoillaan vinkeillä kilpa- ja temppuradoilla. Toimii myös moninpelinä!
https://www.facebook.com/events/554523458403069/

21.3. 3583 BYTES FREE! -näyttelyn avoimet avajaiset

Avajaisiin vapaa pääsy.
3583 BYTES FREE! - Kotitietokonekulttuuria Pelimuseo Studiossa 19.3.–9.6.2019
Commodore 64 aloitti voittokulkunsa keväällä 1983. Jo ennen tätä tietokoneiden ympärille oli syntynyt Basic-ohjelmointiin hurahtaneiden harrastajien alakulttuuri. Tieto kulki suusta suuhun, datakasetit levisivät kädestä käteen ja ohjelmointi opittiin käyttöoppaista. Konemerkkien ympärille sikisi käyttäjäyhdistyksiä. Tampereella Reima Mäkinen ja Petri Tuomola alkoivat tammikuussa 1983 julkaista lehteä nimeltä Micropost. Toimituskunnan jäsenten pöydillä piipittivät Sinclairin ja Commodoren laitteet. Myöhemmin lehden kustantajaksi perustettiin yhdistys, Suomen Mikromaakarit ry.
Kotimaiset suurilevikkiset lehdet, kuten Tekniikan Maailma ja Tietokone, käsittelivät yritysmaailman asioita. Micropost sen sijaan oli uuden aallon viihdepläjäys. Sen lukijoita kiinnostivat lähinnä pelaaminen ja laitteiden kanssa leikkiminen.
Näyttelyssä muistellaan pelidemojen, piirrosten, printtien ja muiden dokumenttien avulla aikaa, jolloin pelit oli helpompi ohjelmoida itse kuin ostaa kaupasta.
https://www.facebook.com/events/549583355526480/

30.3. Pelataan: konsolimoninpelejä!

Kuinka monta pelaajaa saa samalle konsolille? Aika monta! Pelimuseon teemapäivässä pelataan jopa 8–10 hengen moninpelejä mm. Sega Saturnilla ja Sony PlayStationilla.
(ei vielä tapahtumasivua)

13.4. Pelataan: Commodore 64 -pelipäivä

Suomen pelimuseon Pelataan: Commodore 64 -pelipäivä sai vuosi sitten valtaisan suosion, joten nyt on hyvä aika tarjoilla siitä jatko-osa! Tule siis sinäkin Suomen pelimuseoon nauttimaan hauskoista C64:n moninpeleistä, joita tarjoillaan sekä aidoilla kuusnelosilla että modernimmilla retrokuusnelosilla.
Pelimuseossa pyritään esittelemään myös Commodore 64 -harrastuksen uusinta rautaa, sillä laitteelle julkaistaan edelleen uusia lisälaitteita ja jopa aivan upouusia, modernilla teknologialla tehtyjä emolevyjä. C64-harrastaminen ei ole ollut koskaan näin monipuolista ja helppoa kuin tänään!
Tärkeimmiten nautimme Commodore 64:n moninpelitarjonnasta vuosikymmenten varrelta, tietenkin aidoilla koneilla pelattuna. Tarjolla on päivän mittaan vaihtuva valikoima erilaisia kilpailullisia että yhteistyössä pelattavia moninpelejä, aina 1980-luvulta viime vuosien maukkaimpiin uusiin julkaisuihin. Pääosassa ovat tietenkin kahden pelaajan pelit, mutta joystick-sovittimella joihinkin peleihin saadaan mukaan neljä, jopa viisikin pelaajaa. Paljastamme muita pelattavia pelejä tapahtumasivulla!
Samana päivänä Tampereen keskustassa Siperian liikekeskuksen ZBasessa järjestetään retrokonekirpputori, ATK-Market. Ilta jatkuu Zooklubi-jatkoilla 8-bittisessä hengessä retrokonemusiikin ja iltapelaamisen muodossa.
https://www.facebook.com/events/380131115870780/

Suomen pelimuseo sijaitsee Tampereella Museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5.
Pelimuseoon ja muihinkin Vapriikin museoihin pääsee samalla Vapriikin pääsylipulla. Pelimuseo on avoinna ti-su 10-18.
http://suomenpelimuseo.fi
https://www.facebook.com/suomenpelimuseo

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Respawnin Star Wars ... Kamakorneri #013 - A... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.03.2019 klo 15.53

uutinen kirjoitti:

Avajaisiin vapaa pääsy.
583 BYTES FREE! - Kotitietokonekulttuuria


Tuo on jo melko vähän, mutta kai silläkin pärjäilee.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova