Tuorein sisältö

Fanit suuttuivat salamurhaajan heteroudesta - Ubisoft pyysi pelaajilta anteeksi

17.01.2019 klo 20.00 | Luettu: 11766 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Vapaasti valittavaan ja edettevään maailmaan tottuneet Assassin's Creed Odyssey -fanit ovat tuohtuneet pahasti tuoreesta lisäsisältöpaketista. Juonilanka vie nimittäin tarinaa häpeilemättömästi suuntaan, joka ei ole faneille lainkaan mieleen.

Varoitettakoon tässä välissä, että uutinen sisältää spoilereita, joten lukeminen omalla vastuulla.

Shadow Heritage -tarinalaajennus tarjoaa loppupuolella näennäisen valinnan, joka ei kuitenkaan todellisuudesa vaikuta etenemiseen (alla olevalta videolta voi nähdä vaihtoehdot). Salamurhaajatar Kassandra saa päätöksestään huolimatta jälkikasvua, mikä tarkoittaa sitä, että käsikirjoitus on fanien silmissä pakottanut pelaajan heteroseksuaalisuuden muottiin. Näinpä aiemmin tarjottu mahdollisuus siveelliseen elämään, tyttöjen väliseen rakkauteen tai avoimempaan elämöintiin on viety pois.

Fanipalaute osoittautui niin äänekkääksi, että pelin kehityksestä vastaava Jonathan Dumont joutui pyytämään ratkaisua anteeksi Redditissä. Suututtanutta miehen ja naisen välistä romanttista suhdetta kuvattiin tekijöiden epäonnistumisena.

"Olemme lukeneet palautetta uudesta tarinasisällöstä, ja haluamme pyytää anteeksi pelaajien pettymystä hahmon romanttiseen valintaan. Tarinan tarkoitus oli kertoa kuinka assassiinien verilinja jatkuu, mutta kommenttienne perusteella on selvää, että epäonnistuimme tavoitteessamme."

"Olemme ottaneet opiksi palautteestanne. Tämä on ollut meille oppimiskokemus. Ymmärrämme miten kiintyneitä olette Kassandraan ja Alexiosiin, ja epäonnistumisemme on meille kova paikka. Työskentelemme entistä kovemmin taataksemme, että pelaajien valinnat Assassin's Creed Odysseyssä kantavat myös lisäsisältöpakettien puolelle, jotta hahmonne pysyvät uskollisina toiveillenne läpi tarinan."

Se, miten Ubisoft aikoo päästää irti heteroseksuaalisen parisuhteen kahleista, selvinnee maaliskuussa julkaistavassa Bloodline-laajennuksessa.

V2.fi | Markus Mesiä
< Tampereen kaupunki s... Tamperelaiskehittäjä... >

Keskustelut (11 viestiä)

tappileipä

17.01.2019 klo 20.03 40 tykkää tästä

Voi helvetin helvetti tätä nykyaikaa ....
lainaa
Normaali

17.01.2019 klo 21.10 20 tykkää tästä

Ei ole todellista! Taas joku twitter suvakki ulissu ja isot firmat pyytelee anteeksi. Ei...teidän ei tarvi pyydellä anteeks. Ei tämä maailma muutenkaan pyöri näiden matalan älykkyystason omaavien tyyppien ehdoilla!
lainaa
Sadness

17.01.2019 klo 21.47 6 tykkää tästä

Kyllä tuo on enemmän paskaa käsikirjoittamista kun kolmella eri vaihtoehdolla ei olekkaan väliä, ME3 soitti vuodelta 2012 ja halusi tittelinsä takaisin.
lainaa
Jani

17.01.2019 klo 22.19 14 tykkää tästä

Jessus mitä pellejä taas pahoittanut mielensä. Hetero on ainut normaali seksuaalisuuden muoto ja ainut normaali tapa hankkia lapsia.
lainaa
XboxScorpio

Rekisteröitynyt 03.03.2017

17.01.2019 klo 22.34 15 tykkää tästä

Meidän xbox-poikien mielestä kyllä todella oksettavia nuo heterot ja ne tulisikin kokonaan poistaa niin elokuvista kuin peleistäkin. Onneksi Microsoft onkin jo aikoja sitten valinnut tämän linjan.
lainaa
floppi

17.01.2019 klo 22.46 3 tykkää tästä

Ei ole todellista! Taas joku twitter suvakki ulissu ja isot firmat pyytelee anteeksi. Ei...teidän ei tarvi pyydellä anteeks. Ei tämä maailma muutenkaan pyöri näiden matalan älykkyystason omaavien tyyppien ehdoilla!...............................................no vajakilla on varmaa todella suuri älykkyystaso kun pahoittta noin mielensä.
lainaa
ghspfnskfn

17.01.2019 klo 23.03

oo koko pelisarjan idea on verilinjat ja jalkikasvu. ei olis altairii ei olis ezioo ym jos kaikki olis elamoiny
plus on heterot ennenkin muuttuneet homoiks ja toisinpain. eraat homot ihan keskenaan sopivat et mene sina kerran vastakkaisen kans sankyyn niin saadaan sit lapsi
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.01.2019 klo 23.44 1 tykkää tästä

Olisi vaan pokkana kysynyt, että eikö lesboilla ole oikeutta hankkia lapsia?
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

18.01.2019 klo 00.14 2 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Olisi vaan pokkana kysynyt, että eikö lesboilla ole oikeutta hankkia lapsia?

Eihän niitä loukata saa :D mutta ongelman olisi ratkaisut niin että kolmesta vaihtoehdosta oikeasti yksi olisi estänyt raskaaksi tulemisen ja näin ei olisi harrastanut pakollista heteroseksiä.
Veikkaampa että jos Kassanrda olisi lähtökohtaisesti kirjoitettu heteroksi niin tälläistä haloa tuskin olisi noussut jos heterot olisivat arvostelleet pelin huonoa käsikirjoittamista, ubi tuskin olisi evääkään nostanut asian tiimoilta mutta nykyaikana kun pitää pelästyy tasa-arvon nimissä.

Emo pelihän on mahdollista läpäistä niin että tuo bloodline mahdollisesti katkee että tuossa mielessä outo selitys ubilta bloodlinen jatkuvuudelle.

Pelissä muutenkin seurustelu minimaalista koska nehän ovat vain yhdenyön suhteita mitä Alexios tai Kassandra harrastavat pelissä.
lainaa
Jusa

18.01.2019 klo 13.09 2 tykkää tästä

Yksikään homoseksuaali maailmassa ei ole koskaan lisääntynyt. Menee immersiot ihan vituiksi
lainaa
O-tempora-o-mores

19.01.2019 klo 00.32 1 tykkää tästä

Tätäkin peliä voi helposti pelata näiden suivaantuneiden omilla hullunkurisilla säännöillään. Itse olisin vastannut pelin kehittäjänä esimerkiksi näin:

"Seksuaalisuus on monipuolista, sillä se elää ihmisen mukana. Turha lokerointi on väärin. Pelin hahmo Kassandra on ihminen, joka mieltää itsensä vain ihmiseksi: ei mieheksi, ei naiseksi. Hän kokee seksuaalista vetoa muihin pelihahmoihin, joita hän ei näe niin ikään sukupuolisina, ainoastaan ihmisinä."

En tätä touhua itse allekirjoita, mutta tuolla muotoilulla mielensäpahoittajat joutuvat vaikenemaan tai muuten heidän käytöksensä aiheuttaa paradoksin, joka logiikan mukaan usuttaa muut kanssamieliset omaan niskaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova