Tuorein sisältö

Ensi kuun alussa testaillaan The Division 2:n tulivoimaa

17.01.2019 klo 18.00 | Luettu: 2203 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelissä päästään kokeilemaan pelimaailman tapahtumia yksityisessä betatestissä helmikuun alkupuolella. Pelin ennakkotilaajille avoin betatestivaihe on pelattavissa 7.-11. helmikuuta 2019. Testivaiheeseen voi hakea erikseen myös pelin verkkosivujen kautta osoitteessa www.thedivisiongame.com/beta. Betatestijulkistuksen kunniaksi julkaistiin uusi traileri, joka löytyy tämän uutisen lopusta.

"True Sons on puolisotilaallinen ryhmittymä, jota johtaa armoton ja juoniva entinen upseeri. Aseisiin ja tulivoimaan luottava True Sons tarjoaakin vastusta ennen kaikkea osaamisen ja varustetasonsa myötä. Jengimäisempi Hyenas on epämääräinen joukkio roistoja ja ryöväreitä, jotka eivät epäröi hyväksikäyttää ja kiusata heikompiaan. Väkivallan ja uhkailun kautta niskalenkin saaneet jengiläiset toimivat barbaarisen vahvimman lain mukaisesti. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä joukkiona on Outcasts-ryhmä, joka kokee asiakseen kostaa ja taistella muita vastaan silkasta katkeroitumisesta ja selviytymishalusta. Karismaattisen johtajan luotsaama liike ajaa asiaansa uskonnollisella otteella ja silkalla hurmoksella uhreista välittämättä", kertoo lehdistötiedote.

Peli julkaistaan 15. maaliskuuta.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Nyt on tarjolla kasa... Tampereen kaupunki s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova