Tuorein sisältö

Kansainvälistä pelinkehittäjien järjestöä luotsaa eteenpäin Vesa Raudasoja

27.11.2018 klo 15.08 | Luettu: 2375 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kansainvälinen pelinkehittäjien järjestö IGDA (International Game Developers Association) on nimittänyt suomalaisen Vesa Raudasojan hallituksensa uudeksi puheenjohtajaksi.

Aiemmin maailman suurimman pelinkehittäjien etujärjestön varapuheenjohtajana toiminut Vesa Raudasoja on pelialan konsultti ja yhteisökehittäjä. Hän on yli vuosikymmenen ajan kehittänyt kansainvälistä yhteistyötä, rakentanut yhteisöjä ja auttanut ihmisiä pelialalla. Hän on ollut mukana kasvattamassa IGDA Finlandia yhdeksi koko kansainvälisen järjestön suurimmista paikallisosastoista, jossa oli yli 1 700 jäsentä ja 12 paikallista keskusta. Kansainvälisen IGDA:n edellinen puheenjohtaja David Seltzer jatkaa hallituksessa emeritus-puheenjohtajana.

”Vaikka olemme surullisia Davidin lähdöstä, olemme varmoja, että IGDA:n uusi johtajisto tulee tekemään suuria asioita”, sanoo IGDA:n johtaja Jen MacLean. ”Vesa jatkaa omistautumistaan kansainvälisen peliyhteisön parhaaksi ja Emilyn menestys peliyhtiön perustajana ja toimitusjohtajana ovat tehokas yhdistelmä IGDA:n tavoitteiden edistämisessä. Autamme jatkossakin pelinkehittäjiä kaikkialla maailmassa luomaan onnistuneita työuria.”

V2.fi | Manu Pärssinen
< Red Dead Onlinessa o... Square Enixin pyörei... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova