Tuorein sisältö

Housemarque kertoilee suunnanvaihdon vaikeudesta - työn alla on toinenkin iso peli

04.10.2018 klo 11.00 | Luettu: 1930 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Gamesindustry.biz on haastatellut Housemarqueta ja juttu on mielenkiintoista luettavaa. Studion piti tehdä raju suunnanmuutos, kun monien rakastamat, arcadehenkiset pelit (Nex Machina) eivät myyneet tarpeeksi.

Uutta peliä, joka nyttemmin on paljastunut battle royale -genreen kuuluvaksi Stormdiversiksi, ehdotettiin jo helmikuussa 2015 ja alettiin suunnitella keväällä 2016. Kaikki pelifirman fanit eivät olleet kuitenkaan julkistuksesta mielissään ja tekijöille satoi kovasanaistakin palautetta. Housemarquen vuosikymmenten varrella keräämä pelaajien uskollisuus oli joidenkin kohdalla menetetty.

"Tiedämme, että kyseessä on taistelu vastavirtaan meidän keskeisen yleisömme kanssa, mutta toivomme, että kun he pääsevät yli 'taas yksi battle royale' -ajatuksesta, he näkevät metsän puilta."

Tekijät vihjaavat, että Stormdiversiin voi olla luvassa muutakin sisältöä kuin pelkkää battle royalea. Lisäksi Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen on viestitellyt somessa, että studiolla on työn alla myös toinen peli, vielä julkistamaton uusi AAA-luokan teos - ja lisätyövoimaa ollaan palkkaamassa.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Hiljainen mies aloit... Marraskuun PS Plus -... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova