Tuorein sisältö

V2.fi ensikosketus: Twin Mirror - mieleni temppeli on palasina

25.09.2018 klo 16.04 | Luettu: 2403 kertaa | Teksti: Toimitus


Ranskalainen DontNod Entertainment on luonut itselleen muutamassa vuodessa melkoisen maineen. Firman esikoispeli Remember Me oli monin tavoin hämmästyttävä ja hämmentävä toimintaseikkailu, jonka kerronnalliset osuudet tosin toimivat actionia paremmin. Siitä on pelkästään petrattu ja tuleva Twin Mirror lupailee jokseenkin erikoista älykköelämystä.

Twin Mirror -mysteeripelin tarinan keskiössä on tutkiva journalisti Sam, joka on palannut pitkän työrupeamansa jälkeen kotikaupunkiinsa. Mutta jotain meni pieleen. Tai menikö? No, ainakin päätellen siitä, että Sam on palannut hotellihuoneeseensa aivan aamuyöstä ja paitakin on aivan veressä. Miksi hän on soittanut hälytysnumeroon? Mitä sen toisen puhelun aikana on tapahtunut?

Tutoriaalinomainen lyhyt lehdistödemo ei vielä paljoa pelin tarinaa tai sisältöä kuitenkaan avannut. Se tutustutti pelaajan päähahmon kuviteltuun kaksoisolentoon sekä mind palace -mekaniikkaan, jossa etsittiin tosimaailmassa vihjeitä ja sitten yhdisteltiin ne tapahtumiksi surrealistisessa mielipalatsissa. Mieleen tulivat muun muassa Alan Waken laajennusosa, Quantum Breakin visuaalinen tyylittely sekä DontNodin jo mainittu ensimmäinen pelijulkaisu, melkoisen aliarvostetuksi jäänyt Remember Me.

Tekijät ovat viitanneet inspiraationaan muun muassa Beneath a Steel Skyn ja Space Questin kaltaisiin seikkailupelien jättiklassikoihin, mikä vihjaa oikein hyvää sekä tarinankerronnan että ongelmanratkonnan rintamalla. Ainakin olettaen, että pelissä ei mennä Sierra-seikkailujen päättömimmän ja epäloogisimman puzzleilun tasolle. No, elämme sentään uudella vuosituhannella, joten eiköhän jotain ole opittu.

Toinen tekijöiden vertaus kuului “Sherlock Holmes kohtaa Twin Peaksin”, mikä tuntuu aika toimivalta sekin. Johtolankojen tutkinnassa ja päättelyketjujen rakentamisessa on kieltämättä vahvaa sherlockmaisuutta. Twin Peaks -viittaus puolestaan kohdistunee enemmän pelin niihin osiin, joita pelaamassamme demossa ei näytetty. Luvassa lienee siten aika diippejä ja värikkäitä tapahtumia.

Pelin julkaisuajaksi on toistaiseksi kerrottu vain pyöreästi vuosi 2019 ja kyseessä olikin hyvin aikainen demoversio. Siitä huolimatta kokonaisuuden design (varsinkin leijuvista palasista rakentuva mielipalatsi) ja omaperäisen mysteerin tuntu jättivät aivoihin kiehtovat kiemuransa, joten kiinnostamaan jäi, miten peli jatkuu. Pääseekö päähahmomme kaduille seikkailemaan, keitä on vastapuolella vai onko pahin vihollinen mies itse? Onko peli vain vihjeiden etsimistä ja muistojen kokoamista paikoissa X, Y ja Z? DontNodin tuntien en usko, että näin on.

Twin Mirror julkaistaan episodimaisesti lyhyempinä jaksoina Life is Strangen tyyliin. Alla reilu viistoista minuuttia pelikuvaa.



Teksti: Manu Pärssinen ja Jukka O.Kauppinen

V2.fi | Toimitus
< Telltale kuihtuu poi... No vihdoin! Battle R... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova