Tuorein sisältö

Pornahtava härskiys oli Sonylle liikaa: animeroolipelin julkaisu kiellettiin

26.06.2018 klo 20.00 | Luettu: 7194 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Japanilaisten käsitys pukeutumisesta on etenkin animen saralla monesti hivenen irrallaan länsimaalaisista arvoista, mutta harvemminpa pelien julkaisu kuitenkaan kaatuu. Vaan Omega Labyrinth Z loikkaa hyvän maun ylitse sen verran roimasti, että Sony on päättänyt estää pelin julkaisun länsimaissa.

Melkoisen provokatiivisesti pukeutuvien hahmojen luolastoseikkailu Omega Labyrinth Z ei ilmesty Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa laisinkaan. Alkujaan pelin oli määrä saapua PlayStation 4:lle eikä PS Vitalle. Julkaisija PQube on vahvistanut asian Twitterissä.

”Joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että peli on peruttu länsimaissa molempien alustojen osalta pysyvästi. Emme aio kommentoida asiaa enempää.”




Omega Labyrinth Z herätti huomiota jo aiemmin keväällä, kun Britannian ikärajaviranomaiset kielsivät pelin fyysisen julkaisun. Ongelmalliseksi koettiin vahvasti seksuaaliset minipelit sekä liiankin nuorekkaalta näyttänyt ja vaikuttanut tyttöhahmo.

”Pelaaja koskee tiettyjä kohtia naishahmon kehossa kiihottaakseen näitä. Onnistumisesta palkitaan häveliäisyyden vähenemisellä (shame break -ominaisuus), jonka seurauksena osa vaatteista poistuu paljastaen samalla entistäkin enemmän hahmon kehoa.”

”Pelaaja laittaa hunajaa naishahmojen kehoille. Tämän jälkeen mielikuvituksellinen, koiraa muistuttava hahmo nuolee hunajan pois näiden keholta aiheuttaen lisää kiihottumista. Kuten edellisessäkin minipelissä, tietyn rajan ylityttyä vaattaat vähenevät tai katoavat. Naishahmot vastaavat hunajaa nuolevaan koiraan seksuaalissävytteisellä kielenkäytöllä.”

Trailerin perusteella povekkaista animetypyistä kiinnostuneille suunnattu teos täytyy siis hankkia Japanista, mikäli pelin pariin tekee tosissaan mieli.

V2.fi | Markus Mesiä
< Pahviratille lisää k... Tamriel on VR-lasien... >

Keskustelut (7 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.06.2018 klo 20.11 3 tykkää tästä

Todennäköisestihän tästä tehdään sitten vain Aasian versio englantisubeilla, kuten monen muun vastaavan materiaalin kanssa on käynyt...
lainaa
jepsNonnii

26.06.2018 klo 21.26 1 tykkää tästä

Oho! Tällä kertaa ei näemmä riittänyt ikä numeron "käännös" 12->18, niinkuin yleensä -_-
lainaa
jdkxjgvf

26.06.2018 klo 21.43 2 tykkää tästä

kyllahan hunajan nuolemisesta nuori hairiintyy enemman kuin moottorisahalla elioiden silpomisesta
lainaa
Tuntematon

26.06.2018 klo 21.48

Miksi japanilaiset pelit, kielettä aina europasa. Miksi aikuisten pelit aina sencuroidan, vastustan sitä.Mulla aina ruma sana mielessä,, alkaa v kirjamela
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.06.2018 klo 21.54 2 tykkää tästä

Tuntematon kirjoitti:
Miksi japanilaiset pelit, kielettä aina europasa. Miksi aikuisten pelit aina sencuroidan, vastustan sitä.Mulla aina ruma sana mielessä,, alkaa v kirjamela
En nyt ihan tiedä millä kielellä pitäisi vastata kun sulta ei tunnu sujuvan suomi eikä englanti, mutta kuten niin otsikossa kuin tuossa julkaisijan twiitissäkin sanottiin, Sony ei halua peliä myydä länsimaissa. Mitään ei ole kielletty, vaan tekijöiden valitsema alusta ei peliä halua, toisin sanoen kyseessä on yksinomaan kehittäjän ja julkaisijan moka valita Sonyn laitteet julkaisualustakseen.
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

28.06.2018 klo 09.15 1 tykkää tästä

Gaystationhan ei ole heteroille suunnattu joten hyvin ymmärrettävää.
lainaa
Kehari

29.06.2018 klo 18.07

ASKO78 kirjoitti:
Gaystationhan ei ole heteroille suunnattu joten hyvin ymmärrettävää.

Eikö ole vähän yksinäistä jauhaa näistä homohommista. Kokeile vaikka DTM:ää.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova