Tuorein sisältö

E3: Microsoftin ilotulitus otti niskalenkin kilpailijoista - tässä Xbox-tilaisuus pähkinänkuoressa

11.06.2018 klo 01.00 | Luettu: 9283 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Tämän vuoden E3-messujen toinen esiintyjä oli Microsoft. Presentaatiossa keskityttiin Xbox Onen tuleviin peleihin. Tässä tapahtuman sisältö pähkinänkuoressa.

Esitys aloitettiin odotetulla ja pitkään toivotulla paljastuksella. Jo hyvän tovin hiljaiseloa viettänyt Master Chief tekee paluun Halo Infinitessä. Julkaisuajankohta sekä todelliset tiedot jäivät kuitenkin vielä salamyhkäisyyden peittoon.

Halon jälkeen lavalle marssi Phil Spencer, joka lupasi esityksen keskittyvän isosti peleihin. Näistä ensimmäisenä vuoron sai Ori: The Will of the Wisps. Luvassa on jälleen värikästä tasoloikintaa kehutun ykkösosan hengessä.

Värikkäästä metsästä loikattiin From Softwaren (Dark Souls, Bloodborne) seuraavaan luomukseen. Paljastusvuoron sai samuraihenkinen Sekiro: Shadows Die Twice. Teos ilmestyy vuonna 2019.

Vaikka kyseessä oli Microsoftin esitys, myös Bethesda päästettiin ääneen. Yhtiön Todd Howard saapui esittelemään Länsi-Virginiaan sijoittuvaa Fallout 76 -teosta, joka on esiosa kaikille sarjan aiemmille peleille. Ainakaan pelialueen pitäisi loppua kesken, sillä maailman kerrotaan olevan neljä kertaa Fallout 4:n miljöötä suurempi.

Maailmanloppua tihkuvista tunnelmista siirryttiin sujuvasti täysin toisenlaiseen maailmaan. Life Is Strangella ja Vampyrilla säväyttäneen Dontnodin seuraava luomus on The Awesome Adventures of Captain Spirit, joka ilmestyy kesällä. Life Is Strange -maailmaan sijoittuva teos on täysin ilmainen.

Värikkään seikkailtavan puolelta loikattiin toiminnallisempaan tarjontaan. Omat trailerit ojennettiin Crackdown 3:lle, NiER Automatalle sekä Metro Exodukselle.

Disney-maailmakin sai oman vuoronsa, kun valokeilaan nostettiin pitkään odotettu Kingdom Hearts III. Trailerilla näytettiin tuttuja hahmoja niin sarjan menneisyydestä kuin tuoreista animaatioistakin. Mukaan on saatu ainakin Räyhä-Ralph, Frozen-hahmot, Herkules sekä tietysti Aku kumppaneineen.

Lyhyiden Sea of Thieves -laajennusten sekä Battlefield V -tunnelmoinnin jälkeen painettiin talla pohjaan. Xbox-konsoleilla kestosuosikiksi vertynyt Forza-sarja palaa tänäkin vuonna. Forza Horizon 4:n trailerilta käy ilmi ainakin se, että mukaan on ympätty moottoripyörät. Avoimeen Britanniaan sijoittuva teos pelataan maailmassa, jossa muut kuskit ovat oikeita pelaajia. Myös vuodenajat ovat isosti mukana. Forza Horizon ilmestyy lokakuun 2. päivä.

Phil Spencer palasi Forzan jälkeen lavalle korostamaan yksinoikeuspelien merkitystä. Spencer kertoi yhtiön panostavan entistä enemmän sekä tuttuihin suosikkisarjoihin että uusiin nimikkeisiin. Samalla paljastettiin tyystin uusi Microsoft Studios -tiimi The Initiative, jonka paljastettiin työstävän täysin uudenlaisia pelikokemuksia. Muut uutuustiimit ovat Playground Games, Ninja Theory, Undead Labs sekä Compulsion Games.

Hankittujen studioiden listan viimeisimpänä olevan Compulsion Gamesin tuleva tuotos nostettiin myös framille. We Happy Few'n tuore traileri korostaa hullunkurista ja sekavaa tunnelmaa, jota pelin luvataan tarjoavan elokuussa.

Japanilaista roolipelattavaa haikailevat saivat yllätyspaljastuksen, kun Xbox 360:lla nähdyn Tales of Vesperian uusioversio paljastettiin. Pelin definitiivinen versio julkaistaan talvella.

Värikkään Tales of -paljastuksen jälkeen siirryttiin väripaletin toiseen päähän. Epidemiaa, synkkyyttä ja romahtavaa Washingtonia lupaava paketti paljastui The Division 2:ksi. Samalla pelistä saatiin pidemmänpuoleinen pelikuvapätkä, joka tarjoaa katsauksen pelin komeisiin maisemiin ja taistelualueisiin.


Vaikka sairaspäivät jäisivätkin The Divisioniin, vapaa-aikaa saa kulumaan Xbox Game Passin kanssa. Palvelusta vastaava Ashley Speicher esitteli uutuusominaisuuden, jonka avulla pelit pitäisi saada käynnistymään tuplasti aiempaa nopeammin. Lisäksi palveluun ympätään tulevaisuudessa muun muassa Forza Horizon 4, Halo: Master Chief Collection sekä Crackdown 3. Sen sijaan jo tänään mukaan on lisätty The Division, Fallout 4 ja The Elder Scrolls Online: Tamriel Unlimited.

Seuraavaksi vuoron sai Lara Croft ja tuleva Tomb Raider: Shadow of the Tomb Raider, jonka perään laitettiin rullalauta alle skeittailua varten. Paljastus ei ollut E3-spekulaatioissa ollut Skate 4, vaan uusi Session-nimeke.

Taikuuttakaan ei unohdettu. Mystistä tunnelmaa ja hack'n'slash-mätkintää yhdistävä teos paljastui Black Desertiksi. Samankaltaista tunnelmaa pukattiin myös Danten paluussa. Devil May Cry 5 on pian totta.

Bandai Namco paljasti myös tulevaa tarjontaansa. Vaikka pelimaailma huokuu trailerilla jopa The Divisionin kaltaista maailmanloppua, nimike on kuitenkin jotain aivan muuta. Synkässä, realistisessa maailmassa taistellaan tuttujen animehahmojen kanssa. Peli on nimeltään Jump Force, jossa on mukana niin Naruto-sotureita kuin The Death Note -hahmojakin.

Dying Light 2 -trailerin jälkeen paikalle marssi tekijätiimi, joka korosti teoksessa tehtävien päätösten merkitystä. Tekijätiimi Techland on pyrkinyt siihen, että jokaisella teolla olisi seuraamuksensa.

Zombiongelmaisen teoksen jälkeen siirryttiin vahvasti toisenlaiseen menoon. Battletoadsin kerrottiin palaavan vuonna 2019.

Kulkuneuvot, aseet, räjähdykset ja rakettireput eivät vanhene koskaan, jos Just Cause -sarjalta kysytään. Neljännen osan trailerista ei tuhoa ja kaaosta uuvu. Just Cause 4 julkaistaan joulukuun 4. päivä.

Just Cause 4:n jälkeen ruudule iskettiin odotettu ja toivottu logo. Gears of War -logo ei kuitenkaan vastannut vielä fanien huutoihin, sillä siitä paljastuikin mobiilipeli Gears Pop! Lapsiystävällisemmän teoksen vanassa esiteltiin PC:lle ilmestyvä Gears Tactics, joka on PC:lle ilmestyvä taktiikka- ja tiimipohjainen räiskintäteos. Kyse oli kuitenkin vain härnäämisestä, sillä pian Android- ja iOS-alustoille julkaistavan kevyen paketin jälkeen paljastui toivottu Gears of War 5. Vitososa ilmestyy vuonna 2019.



Ennen kuin Microsoft sai lopetettua shown, näyttöpäätteet ”kaapattiin” CD Projekt Redin toimesta. Puolalaisyhtiö esitteli vihdoin ja viimein jo kauan odotettua Cyberpunk 2077 -teostaan.

Microsoftin E3-esitys oli jättijulkaisuja täynnä. Mitä mieltä ovat V2:n lukijat: vieläkö kilpailijat pystyvät laittamaan paremmaksi?

E3-esitykset jatkuvat ensi yönä kello 04:30, kun Bethesda päästetään lavalle.

V2.fi | Markus Mesiä
< E3: Microsoft-tilais... E3: Fallout 76 sekä ... >

Keskustelut (5 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

11.06.2018 klo 05.18 1 tykkää tästä

Olisiko kuitenkin Todd eikä Tom Howard?
lainaa
XboxScorpio

Rekisteröitynyt 03.03.2017

11.06.2018 klo 08.35 7 tykkää tästä

Iso kiitos Microsoft! Mulla on peppu vieläkin hellänä.
lainaa
pc-masterrace

11.06.2018 klo 09.51 8 tykkää tästä

"vieläkö kilpailijat pystyvät laittamaan paremmaksi?"

Ai näyttämällä yhtä paljon tai enemmän multiplatform pelejä? Juuri muuta tuosta MS:n tilaisuudesta ei jäänyt mieleen.
lainaa
TunkkinnePitäkääSe

11.06.2018 klo 11.43

Olipa isosti kattava selvitys nähdyistä pelivideoista.
lainaa
KnightRider2077

11.06.2018 klo 17.28 3 tykkää tästä

Cyberpunk 2077 näyttää pirun siistiltä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova