Aamuolut ja jalkapallo olivat liikaa - peliyhtiö jättää vuoden tärkeimmän tapahtuman väliin
E3-messut ovat tasan kahden kuukauden kuluttua jo tukevasti vauhdissa. Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole läsnä, sillä THQ Nordic ilmoitti passaavansa tapahtuman varsin eriskummallisesta syystä. Yhtiön koki jalkapallon ja aamukaljoittelun ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.
Tiedotteessa kerrotaan, että yhtiö ei halua menettää yhtäkään hetkeä E3:n kanssa osittain päällekkäin järjestettävästi futistapahtumasta. Ilmeisesti aiemmin on ollut perinteenä, että messuväki käy kisojen aikaan Santa Monicassa sijaitsevassa Ye Olde King's Head -pubissa katsomassa otteluita ja juomassa olutta aamuyhdeksältä, mutta aikaero Venäjään on jo liian suurta.
”Koska MM-kisat järjestetään Venäjällä, se tarkoittaisi oluen juomista jo aamuseitsemältä. Se on liian aikaista jopa itävaltaisille saati sitten ruotsalaisille.”
THQ Nordicin tulevia teoksia (Biomutant, Darksiders 3, Wreckfest jne.) päästään ihastelemaan elokuussa Gamescomissa, jolloin pelaamista tärkeämmät asiat eivät ole häiritsemässä.
E3-messut järjestetään Kaliforniassa 12.-15.6., kun taas jalkapallon MM-kisat pidetään Venäjällä 15.6.-15.7.
Keskustelut (4 viestiä)
13.04.2018 klo 20.10 2
13.04.2018 klo 20.21 9
13.04.2018 klo 20.26
10.03.2021 klo 09.28
Kirjoita kommentti