Tuorein sisältö

Onko tässä enää mitään järkeä? Äärimmäinen Dark Souls -haaste onnistui lopultakin

11.03.2018 klo 14.00 | Luettu: 7338 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Dark Souls -trilogia edustaa pelaamisen vaikeampaa puolta jo noin muutoinkin, mutta pelaajat ovat halunneet lisätä teoksiin vielä ripauksen lisähaastetta. Haasten maksimoimisen ärimmäisessä pisteessä on striimaaja The_Happy_Hob, jonka elämäntehtävänä on pelata koko trilogia läpi ilman osumia – ja tämä yhteen putkeen.

Tavoitteeksi ei siis riittänyt pelkästään kaikkien pelien läpäiseminen, vaan kaikki kolme peliä piti saada läpäistyä osumitta putkeen. The_Happy_Hob pääsi taannoin jo lähelle, kun projekti kaatui viimeisen pelin viimeiseen taisteluun. Tuskaa, ahdistusta ja kipua huokuvasta huudahduksesta kuuluu, että noin kymmenen tunnin setin aloittaminen ei suoranaisesti houkutellut.



Nyt projekti kuitenkin onnistui. Videolla nähtävä loppukliimaksi huutoineen osoittaa, että kyse ei selvästi ollut mistään vähäpätöisestä asiasta.



Suorituksen keinoja on listattu Redditissä. Koska tavoitteena oli läpäistä pelit osumitta, tippumisista saatu vahinko sallittiin edelleen. Lisäksi muutamia pomotaisteluita piti toistaa useampaan otteeseen, mutta osumia ei kuitenkaan saanut tulla.

Projektissa meni kutakuinkin vuosi.

V2.fi | Markus Mesiä
< PUBG-päivitys meni p... Maailman kovimman NH... >

Keskustelut (5 viestiä)

wrpgrvho

11.03.2018 klo 14.43 5 tykkää tästä

Putoamisia ei laskettu? No siitä sitten yrittämään sitä oikeaa projektia. Osumahan se maahan koliseminenkin on
lainaa
Ana

12.03.2018 klo 00.47 2 tykkää tästä

wrpgrvho kirjoitti:
Putoamisia ei laskettu? No siitä sitten yrittämään sitä oikeaa projektia. Osumahan se maahan koliseminenkin on


Tuo on ihan yleistä noissa piireissä, koska putoamisdamage lasketaan usein "tarkoitukselliseksi" damageksi, kum sitä ottamalla pystyy liikkua smoothimmin, ja taitaa pelissä olla jopa kohtia joissa sitä ei pysty välttää.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.03.2018 klo 06.20 2 tykkää tästä

Helpompi kuin kuusnelosen Uuno.
lainaa
hnykyrjn

12.03.2018 klo 17.28

Voi miekaniskunkin ottaminen olla "smoothimpaa" kuin edes takas hyppiminen
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

13.03.2018 klo 14.27

Ajatella että meinasin aikoinaan ottaa Dark Souls aiheisen tatuoinnin. Sitten sarja muuttui animeperseilyksi. Siinä olisi ollut kiva raaputella sitä juustohöylällä poikkeen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova